Morgan
Ikkunasta kantautuvat äänet havahduttavat minut hereille. Olen näemmä nukahtanut toimistolle. Jäsenet eivät tahdo millään herätä, mutta pakotan itseni liikkeelle. Ei ehkä pitäisi tehdä töitä niin myöhään, mutta jokin ajaa minua eteenpäin. Joka päivä tunnen kaiken kääntyvän mielessäni kokonaan uuteen kulmaan ja avautuvat mahdollisuudet ajavat minut liikkeelle. Huomaan kuvakudostytön katkaisevan pitkään jatkuneen oluenvärisen langan. Onko se paiskinut töitä läpi yön?
Päätän lähteä aamukävelylle satamaan. Laiturilla vastaan tulee Bliz. Hänet tuntien kysymys ei varmaan ole aamuvirkkuudesta ja hän myöntäkin juuri palannut vanhalla kipollaan - kalastamasta. Tiedän, etteivät kaikki hänen saaliinsa kestä päivänvaloa, mutta noilla vehkeillä rannikkovartiosto ei välttämättä ole hänen pahin vihollisensa.
- Vieläkö sinulla on nuo vanhat releet?
- Mihin näistä pääsisi?
- Näyttävät vähän siltä, että nukut vielä jonain kauniina päivänä kalojen kanssa.
- Näihin on kai muodostunut eräänlainen tunneside.
Paarustan rantakapakkaan, josta arvelin saavani aamiaista, tai vähintään oluen. Wanhan Waakun ovella minut toivottaa tervetulleeksi sliipatun oloinen nuorimies laakealla lentoradalla. Hänen perässään ovelle ilmestyvät vihaiset kasvot.
- Sovitaanko, että tuo oli viimeinen kerta kun puhut tuosta täällä? Moi, Jack!
- Terve Jan. Täällä on näköjään repäisevä meininki heti aamusta.
- Tyyppi alkoi selittään meitsin mestassa jotain bulista broidistaan.
- Ja heitit sen pihalle.
- No pistin dunkkuun ensin.
- Et pelkää ongelmia?
- Skagaan ihan kauheesti. Mut tuu ineen, safkallehan sä tulit?
- Juu.
Saan eteeni paistetut silakat suoraan pannulta ja syvennyn juuri ateriaani, kun kuulen takaani mielenkiintoisen keskustelun. Kertoja on nuori sälli, jolla on kuulemma ollut outoja toimeksiantoja viime päivinä. Puhuu suunsa ohi molemmin puolin minkä sammallukseltaan ennättää.
Koko tapahtumien fresko avautuu silmieni eteen. Ilmoitan Janille jääväni aterian velkaa ja lähden kohti päämajaa. Minulla on järjestettävänä yksi tapaaminen, osallistujina Annie ja kohtalo.
perjantai 31. elokuuta 2007
torstai 30. elokuuta 2007
Syvä hiki, osa 15: Angelo
Herätyskello soi. Avaamatta silmiä tunnen mukavan huoneilman viileyden. Jälleen pitkäksi mennyt työpäivä toi makean, mutta unettoman levon. Hellitän niskalenkkiä tyynystä ja haukottelen. Räpyttelen silmiäni ja hapuilen herätyskelloa. Puoli kahdeksan. Saamari, nyt jo. Kun vetäydyn takaisin tyynyjen päälle, takaraivoni kolahtaa johonkin kovaan. Hetken luulen se olevan ase, ja jännitän itseni valmiina selättämään vastustajan, kunnes huomaan sivusilmälläni jotain elotonta: olen nukkunut pyörän etuhaarukan kanssa! Kurkistan peiton alle, mutta onnekseni haarukan keskiosan jatkeena ei ole kokonaista pyörää. Kapine on tutun mattamustan värinen, joten aavistan pahaa, ja huomaankin myöhemmin sen olevan omasta pyörästäni.
Episodi tuo erehdyttävästi mieleen taannoisen yön, jolloin näin makuulta jotain toivottavasti vielä elollista, mutta tämä harhainen näky oli kuitenkin ollut nopeasti poissa. Päätin ajaa toimistolle pyörällä, enhän halunnut näyttää tekijälle pisaraakaan pelkoa. Nostin olkalaukun pääni yli, ajolasit silmille ja polkaisin pyörän liikkeelle. Kylmä tuuli suhisi korvissa, mutta sää oli muuten kirkas. Kunpa ajatukseni juoksisivat yhtä nopeasti, työnteosta ei tullut mitään koko aamupäivän. Näkökenttäni tuntui alkuun oudolta, mutta eilisen lähes raittiilla illalla ei pitäisi olla enää tähän aikaan vaikutusta motorisiin toimintoihini. Kummallista.
Lounas toi lohtua päivän mateluun toimistolla. Uudeksi kantapaikaksi muodustunut sivukadun kanttiini oli kuin ammuttu täyteen. Paikka oli parantanut tarjontaansa. Olin saapunut paikalle ajoissa, ja ennätettyäni syödä osan salaatista, Millie saapui paikalle. "Tässä on minun ja ystäväni Saran vapaaliput", tämä sanoi, ja liutti kaksi lippua pöydän pinnan yli. Osa tutusta porukasta lähtisi elokuviin tulevana viikonloppuna, mutta Jack ja Annie olivat kieltäytyneet: teeskentelivät kulturelleja.
Jack saapui paikelle, mutta oli näytti koko lounaan miettiliäältä, liekö edellisenä päivänä kenties nähty taida vielä mielessä? Tämän vanavedessä purjehti Annie tyrmäävässä asussaan. "Upea paita", ylistin, eikä kohteliaisuus jäänyt täysin huomaamatta. "Tämän kesän hankintoja", Annie vastasi salaperäisesti. Myös Bliz saapui paikalle, myöhässä tapansa mukaan. "Yövuorot eivät tee sinulle hyvää", sanoin. Tämä vastasi viime öisen venekeikan vieneen voimat. Oliko kyseessä taas Bebel Gilberton lasti? En katsonut tarpeekseni jatkaa kysymyksillä.
Muistin luvanneeni hankkia koko porukalle liput lauantai-illan kinoesitykseen, ja kysyin montako lippua tarvitaan. Millie epäili, että Paul tarvitsisi kaksi. Syötyäni tein puhelinsoiton tämän toimistolle. "Ota kaksi, minulle ja Daisylle", Paul vastasi. Kuka on Daisy? Onko hän syy Paulin tämänviikkoiseen poissaoloon. Lupasin hoitaa asian ja suljin puhelimen.
Lounastauon kääntyessä jälleen louanastunniksi, Millie rävähti pystyyn ja ilmoitti töiden jatkuvan. Kaivoin parkkipaikalla taskustani pyöräni avaimen ja käänsin sitä lukossa. Muut näyttivät täysin normaaleilta. Ilmoitin lähteväni hakemaan varattuja teatterilippuja, mutta he eivät kiinnittäneet asiaan kummempaa huomiota. Heillä ei tuntunut olevan hajuakaan yöllisistä tapahtumista huoneessani. Epäilykseni kohdistuivat muualle. Missä oli Paul, joka on aina käynyt säännöllisesti lounaalla?
Episodi tuo erehdyttävästi mieleen taannoisen yön, jolloin näin makuulta jotain toivottavasti vielä elollista, mutta tämä harhainen näky oli kuitenkin ollut nopeasti poissa. Päätin ajaa toimistolle pyörällä, enhän halunnut näyttää tekijälle pisaraakaan pelkoa. Nostin olkalaukun pääni yli, ajolasit silmille ja polkaisin pyörän liikkeelle. Kylmä tuuli suhisi korvissa, mutta sää oli muuten kirkas. Kunpa ajatukseni juoksisivat yhtä nopeasti, työnteosta ei tullut mitään koko aamupäivän. Näkökenttäni tuntui alkuun oudolta, mutta eilisen lähes raittiilla illalla ei pitäisi olla enää tähän aikaan vaikutusta motorisiin toimintoihini. Kummallista.
Lounas toi lohtua päivän mateluun toimistolla. Uudeksi kantapaikaksi muodustunut sivukadun kanttiini oli kuin ammuttu täyteen. Paikka oli parantanut tarjontaansa. Olin saapunut paikalle ajoissa, ja ennätettyäni syödä osan salaatista, Millie saapui paikalle. "Tässä on minun ja ystäväni Saran vapaaliput", tämä sanoi, ja liutti kaksi lippua pöydän pinnan yli. Osa tutusta porukasta lähtisi elokuviin tulevana viikonloppuna, mutta Jack ja Annie olivat kieltäytyneet: teeskentelivät kulturelleja.
Jack saapui paikelle, mutta oli näytti koko lounaan miettiliäältä, liekö edellisenä päivänä kenties nähty taida vielä mielessä? Tämän vanavedessä purjehti Annie tyrmäävässä asussaan. "Upea paita", ylistin, eikä kohteliaisuus jäänyt täysin huomaamatta. "Tämän kesän hankintoja", Annie vastasi salaperäisesti. Myös Bliz saapui paikalle, myöhässä tapansa mukaan. "Yövuorot eivät tee sinulle hyvää", sanoin. Tämä vastasi viime öisen venekeikan vieneen voimat. Oliko kyseessä taas Bebel Gilberton lasti? En katsonut tarpeekseni jatkaa kysymyksillä.
Muistin luvanneeni hankkia koko porukalle liput lauantai-illan kinoesitykseen, ja kysyin montako lippua tarvitaan. Millie epäili, että Paul tarvitsisi kaksi. Syötyäni tein puhelinsoiton tämän toimistolle. "Ota kaksi, minulle ja Daisylle", Paul vastasi. Kuka on Daisy? Onko hän syy Paulin tämänviikkoiseen poissaoloon. Lupasin hoitaa asian ja suljin puhelimen.
Lounastauon kääntyessä jälleen louanastunniksi, Millie rävähti pystyyn ja ilmoitti töiden jatkuvan. Kaivoin parkkipaikalla taskustani pyöräni avaimen ja käänsin sitä lukossa. Muut näyttivät täysin normaaleilta. Ilmoitin lähteväni hakemaan varattuja teatterilippuja, mutta he eivät kiinnittäneet asiaan kummempaa huomiota. Heillä ei tuntunut olevan hajuakaan yöllisistä tapahtumista huoneessani. Epäilykseni kohdistuivat muualle. Missä oli Paul, joka on aina käynyt säännöllisesti lounaalla?
maanantai 27. elokuuta 2007
Syvä hiki, osa 14: Jack
Norna
Taas toimistossa. M ilahtui hyvin menneestä keikasta ja päätti lähettää minut pariksi päiväksi lomalle. Tartuin tilaisuuteen ja vein Mayan oopperaan ja illalliselle. Jostain syystä se tuntui hyvitykseltä. Vaikka elokuvissa ei tapahtunutkaan mitään, ajatukseni olivat epävarmat. Kohtaaminen Fayen kanssa ei ollut sattuma, vaikka niin itselleni uskottelinkin.
Valheellisen kirkas auringonpaiste kultaa kadun ikkunani ulkopuolella. Turvallisesti toimiston lämmössä katselen hyytävässä viimassa korviaan suojaavia ihmisiä ja yhtä kuljettajan takakenossa ohjastamaa mustaa kaksipyöräistä. Angelo on näköjään saanut vauhtihirmunsa taas liikkeelle.
Pari päivää sitten huomasin ajopelin joutuneen hyökkäyksen kohteeksi. Ei mitään katupoikien vandalismia, vaan selvästi tarkoituksellinen isku: sen paljasti ohjaustankoon jätetty viesti, jossa uhattiin myös Angelon vauhdin hidastuvan, mikäli hän ei ymmärtäisi hidastaa sitä itse. Hän ei halunnut kertoa, mistä oli kysymys, joten en ryhtynyt uteliaaksi.
Mietin mistä Angelo on tulossa. Lounastimme yhdessä ja hän sanoi lähtevänsä tekemään hankintoja. Lounas oli muutenkin erikoinen, sillä Paul ei ollut seurassamme. Näin hänet eilen Millien kanssa hieman usvaisessa tunnelmassa pistäytyessäni nopeasti Sikari-klubilla. Tänään töihin saapuessani taas huomasin, ettei hän ollut paikalla. Pitkään venynyt ilta vai jotain muuta?
Yhtäkkiä alkaa sataa. Se ei ole lämmin kesäsade, vaan selvästi syksyinen, kohtalokkaan tuntuinen. Vastapäisen talon ullakkohuoneistossa tyttö kutoo kuvakudosta. Hän ottaa sakset käteensä ja katkaisee yhden langan. Toinen ottaa sen paikan.
Taas toimistossa. M ilahtui hyvin menneestä keikasta ja päätti lähettää minut pariksi päiväksi lomalle. Tartuin tilaisuuteen ja vein Mayan oopperaan ja illalliselle. Jostain syystä se tuntui hyvitykseltä. Vaikka elokuvissa ei tapahtunutkaan mitään, ajatukseni olivat epävarmat. Kohtaaminen Fayen kanssa ei ollut sattuma, vaikka niin itselleni uskottelinkin.
Valheellisen kirkas auringonpaiste kultaa kadun ikkunani ulkopuolella. Turvallisesti toimiston lämmössä katselen hyytävässä viimassa korviaan suojaavia ihmisiä ja yhtä kuljettajan takakenossa ohjastamaa mustaa kaksipyöräistä. Angelo on näköjään saanut vauhtihirmunsa taas liikkeelle.
Pari päivää sitten huomasin ajopelin joutuneen hyökkäyksen kohteeksi. Ei mitään katupoikien vandalismia, vaan selvästi tarkoituksellinen isku: sen paljasti ohjaustankoon jätetty viesti, jossa uhattiin myös Angelon vauhdin hidastuvan, mikäli hän ei ymmärtäisi hidastaa sitä itse. Hän ei halunnut kertoa, mistä oli kysymys, joten en ryhtynyt uteliaaksi.
Mietin mistä Angelo on tulossa. Lounastimme yhdessä ja hän sanoi lähtevänsä tekemään hankintoja. Lounas oli muutenkin erikoinen, sillä Paul ei ollut seurassamme. Näin hänet eilen Millien kanssa hieman usvaisessa tunnelmassa pistäytyessäni nopeasti Sikari-klubilla. Tänään töihin saapuessani taas huomasin, ettei hän ollut paikalla. Pitkään venynyt ilta vai jotain muuta?
Yhtäkkiä alkaa sataa. Se ei ole lämmin kesäsade, vaan selvästi syksyinen, kohtalokkaan tuntuinen. Vastapäisen talon ullakkohuoneistossa tyttö kutoo kuvakudosta. Hän ottaa sakset käteensä ja katkaisee yhden langan. Toinen ottaa sen paikan.
Syvä hiki, osa 13: Millie
Syvä hiki on vaihtunut viluun syksyn tehdessä tuloaan kaupunkiin. Istun lounasporukan kanssa osaston vanhassa kantapaikassa, joka kuulemma on ollut muutaman vuoden syöksykierteessä palvelun ja hintojen suhteen. Alan tuntea itseni melko hyvävointiseksi, mutta samaa ei voi sanoa niin kutsutuista ystävistäni. Paul on muka lomalla, mutta tekee ylitöitä, kertoi heränneensä jo ennen auringonnousua. Samoin Jack vaikuttaa yllättävän viralliselta, hänellä on puku päällä ja Cavalet nojaa pöydänjalkaan. Annie vaikuttaa poissaolevalta, mutta ilahtuu tarjoilijan kantaessa pizzaa tämän nenän eteen. Angelo näyttää kuin olisi ollut pitkä viikonloppu, olemus ei ole järin siisti.
- Voisit käydä joskus parturissa, kampaus tarvitsisi siistimistä. Viiksistä puhumattakaan.
- Viime aikoina on ollut kiirettä, on ollut muutakin ajateltavaa.
- Ottaisit mallia Jackista, siinä vasta tyylikäs ja nykyaikainen mies.
Jack virnistelee ja silittelee juuri vahattua partaansa.
- Mikäs tässä lomalla ollessa, kävin eilenkin naisystäväni kanssa Oopperassa katsomassa Parsifal:ia.
Angelo näyttää tuskaiselta, ja alkaa puolustelemaan:
- Sattui pieni välikohtaus viime viikolla, joku halusi hakata päätään oikeaa koukkuani vastaan, mutta osui huonosti... nyt on peukalo paketissa. Saanko nyt juoda kahviani rauhassa?
Angelo heiluttelee paketoitua sormeaan näytillä ja jupisee jotain itsekseen.
Olen ollut näiden outojen tyyppien kanssa lounaalla koko kesän, ja alan olla vähintäänkin terapian tarpeessa itsekin. Nämä tyypit saavat palkkansa samalta organisaatiolta, jolta luulevat minunkin saavan. Tosiasiassa kuvioni ovat hieman suuremmat:
Suunnittelemme menevämme viikonloppuna elokuviin katsomaan jotain agenttijännäriä. "Vähänpä tietävät", ajattelen, kun laitan laskun maksettuani lompakkoni käsilaukkuun, Glock 23:n viereen. Vedämme takit niskaan ennen kuin astelemme ulko-ovesta omille teillemme.
- Voisit käydä joskus parturissa, kampaus tarvitsisi siistimistä. Viiksistä puhumattakaan.
- Viime aikoina on ollut kiirettä, on ollut muutakin ajateltavaa.
- Ottaisit mallia Jackista, siinä vasta tyylikäs ja nykyaikainen mies.
Jack virnistelee ja silittelee juuri vahattua partaansa.
- Mikäs tässä lomalla ollessa, kävin eilenkin naisystäväni kanssa Oopperassa katsomassa Parsifal:ia.
Angelo näyttää tuskaiselta, ja alkaa puolustelemaan:
- Sattui pieni välikohtaus viime viikolla, joku halusi hakata päätään oikeaa koukkuani vastaan, mutta osui huonosti... nyt on peukalo paketissa. Saanko nyt juoda kahviani rauhassa?
Angelo heiluttelee paketoitua sormeaan näytillä ja jupisee jotain itsekseen.
Olen ollut näiden outojen tyyppien kanssa lounaalla koko kesän, ja alan olla vähintäänkin terapian tarpeessa itsekin. Nämä tyypit saavat palkkansa samalta organisaatiolta, jolta luulevat minunkin saavan. Tosiasiassa kuvioni ovat hieman suuremmat:
Suunnittelemme menevämme viikonloppuna elokuviin katsomaan jotain agenttijännäriä. "Vähänpä tietävät", ajattelen, kun laitan laskun maksettuani lompakkoni käsilaukkuun, Glock 23:n viereen. Vedämme takit niskaan ennen kuin astelemme ulko-ovesta omille teillemme.
torstai 23. elokuuta 2007
Syvä hiki, osa 12: Jack
Pariisi
Uudelleen alkanut sade yllätti minut iltapäivällä. Suojauduin ensimmäiseen syvennykseen ja jäin odottelemaan kuuron loppumista.
"No mutta Jack, oletko menossa elokuviin keskellä päivää? Sopiiko tuollainen valtion virkamiehelle?"
Sateen läpi kantautunut ääni oli tuttu. Siinä kuului ehkä muutama vuosi, jokunen lasi viskiä ja satoja savukkeita enemmän, mutta sama ääni se oli. Ääni, jota en ollut koskaan voinut vastustaa.
"Hei, Faye", vastasin käheästi.
Huomasin suojautuneeni elokuvateatteriin.
"Täällä näkyy pyörivän taas jokin vakava eurooppalainen elokuva. Modernia symbolismia, tai jotain. Minä olen aina pitänyt jostain kevyemmästä."
"Sinä et koskaan oikein välittänyt elokuvista."
"Mutta sinä yritit opettaa minua. Pidin siitä. Pitäisin siitä yhä."
Mielessäni pyöri muutamia sanoja. Sellaisia kuin loppu, tai Maya. Ne kaikki kuolivat ennen syntymäänsä.
Uudelleen alkanut sade yllätti minut iltapäivällä. Suojauduin ensimmäiseen syvennykseen ja jäin odottelemaan kuuron loppumista.
"No mutta Jack, oletko menossa elokuviin keskellä päivää? Sopiiko tuollainen valtion virkamiehelle?"
Sateen läpi kantautunut ääni oli tuttu. Siinä kuului ehkä muutama vuosi, jokunen lasi viskiä ja satoja savukkeita enemmän, mutta sama ääni se oli. Ääni, jota en ollut koskaan voinut vastustaa.
"Hei, Faye", vastasin käheästi.
Huomasin suojautuneeni elokuvateatteriin.
"Täällä näkyy pyörivän taas jokin vakava eurooppalainen elokuva. Modernia symbolismia, tai jotain. Minä olen aina pitänyt jostain kevyemmästä."
"Sinä et koskaan oikein välittänyt elokuvista."
"Mutta sinä yritit opettaa minua. Pidin siitä. Pitäisin siitä yhä."
Mielessäni pyöri muutamia sanoja. Sellaisia kuin loppu, tai Maya. Ne kaikki kuolivat ennen syntymäänsä.
keskiviikko 22. elokuuta 2007
Syvä hiki,osa 11: Jack
Thor
Rajuilma riehuu. Salamat valaisevat taivaan puhdistavan sateen huuhtoessa kaupungin syntisiä katuja. Katselen jumalaista näytelmää kahvia juoden. Mikä virkistävä muutos eiliseen. Kaupungin kuumuus ajoi meidät rannalle, mutta paahde oli lämmittänyt myös kalliot hehkuviksi. Muistan että Angelo tuntui tiirailevan Annie'a kovin kiinteästi, kun ovi rävähtää auki.
Paul vouhkaa katolle. Hän julistaa sähkömyrskyn lataavan myös hänet täyteen energiaa. Mietin millaista energiaa hän mahtaa tarkoittaa, kun sähköt katkeavat vastapäisestä talosta, meidän talostamme ja koko korttelista. Seuraamme sammuvia valoja kaukaisuuteen, kunnes ainoan valonlähteen tarjoilee taivaiden valtias. Siirrymme alas, missä koko toimiston väki on kerääntynyt yhteen taskulamppujen ja kynttilöiden valaisemaan huoneeseen. Pjotr pajattaa taas jotain.
Angelo saapuu. Hän haluaa lounaalle, koska töitäkään ei voi tehdä. Tai niin hän sanoo. Pohdimme mahtaisiko sähköjen katkeaminen vaikuttaa ruoan tasoon. Sähköt palaavat vaikka rajuilma ulkona jatkuu. Johtoporras suitsuttanee kiitosta sähkölaitokselle.
Puhelin soi. Kuka elämäänsä kyllästynyt soittaa tässä säässä?
M uhmaa ukkosenjumalan vihaa. Epäilemättä menestyksellä, sillä hänen kylmän rauhallinen äänensä varmaan jäätäisi itse Odininkin. Iso pyörä on taas lähtenyt pyörimään. Kone on palaamassa jo tänä iltana, joten pääsen autoilemaan. Saan myös käskyn määrätä Paulin mukaani. Hän on alkuun vastahakoinen, mutta taipuu.
Mutta ensin lounas.
Rajuilma riehuu. Salamat valaisevat taivaan puhdistavan sateen huuhtoessa kaupungin syntisiä katuja. Katselen jumalaista näytelmää kahvia juoden. Mikä virkistävä muutos eiliseen. Kaupungin kuumuus ajoi meidät rannalle, mutta paahde oli lämmittänyt myös kalliot hehkuviksi. Muistan että Angelo tuntui tiirailevan Annie'a kovin kiinteästi, kun ovi rävähtää auki.
Paul vouhkaa katolle. Hän julistaa sähkömyrskyn lataavan myös hänet täyteen energiaa. Mietin millaista energiaa hän mahtaa tarkoittaa, kun sähköt katkeavat vastapäisestä talosta, meidän talostamme ja koko korttelista. Seuraamme sammuvia valoja kaukaisuuteen, kunnes ainoan valonlähteen tarjoilee taivaiden valtias. Siirrymme alas, missä koko toimiston väki on kerääntynyt yhteen taskulamppujen ja kynttilöiden valaisemaan huoneeseen. Pjotr pajattaa taas jotain.
Angelo saapuu. Hän haluaa lounaalle, koska töitäkään ei voi tehdä. Tai niin hän sanoo. Pohdimme mahtaisiko sähköjen katkeaminen vaikuttaa ruoan tasoon. Sähköt palaavat vaikka rajuilma ulkona jatkuu. Johtoporras suitsuttanee kiitosta sähkölaitokselle.
Puhelin soi. Kuka elämäänsä kyllästynyt soittaa tässä säässä?
M uhmaa ukkosenjumalan vihaa. Epäilemättä menestyksellä, sillä hänen kylmän rauhallinen äänensä varmaan jäätäisi itse Odininkin. Iso pyörä on taas lähtenyt pyörimään. Kone on palaamassa jo tänä iltana, joten pääsen autoilemaan. Saan myös käskyn määrätä Paulin mukaani. Hän on alkuun vastahakoinen, mutta taipuu.
Mutta ensin lounas.
Syvä hiki, osa 10: Angelo
Ikkunaan ropiseva sade tekee ilman hieman kosteaksi ja toimiston pölyisen ilman nihkeäksi. Eilen oli kuitenkin aurinkoinen ja mukavan viileä päivä iltapäiväretkelle rannalle. Lähdimme viiden aikaan Annien, Blizin ja Jackin kanssa kesävaatteissa pyöräilemään kohti kaupungin länsirannalla olevaa hiekkarantaa. Tapasimme vielä Springyn, entisen työtoverin, joka on siirtynyt yksityiselle sektorille.
Bliz kantoi rannalla tapansa mukaan suurta määrää kamerakalustoa ja salamalaitetta (siitä lempinimi). Haimme läheiseltä kojulta myös jäätelöä, jota ahdoimme itseemme paljon, ehkä jopa liian paljon. Sokerieuforiasta innostuneena Annie vei Blizin kameran, ja alkoi ottamaan kuvia. Annie on kesän ajaksi siirretty päämajaan, pois informaatio-osastolta, ja samalla pois kuvaushommista, joten oli kai mukava tarttua pitkästä aikaa kameraan. Epäilimme, että olimme hieman liian elossa Annien kuvia varten, eikä paikalla liennyt tapahtunut mitään rikosta. Tämä ei kuitenkaan estänyt Annieta kuvaamasta meitä oudoista kuvakulmista.
Itse makoilin auringossa rantakalliolla ja satuin vilkaisemaan Annien varpaita. Ne olivat ilman kynsilakkaa. "No, tämä ei oikein käy todisteesta, sillä aineesta pääsee kyllä eroon tarvittaessa", ajattelin. Johtolangat kuivuvat päivä päivältä, mutta minulla on vielä yhdet varpaat tarkistettavana.
Bliz kantoi rannalla tapansa mukaan suurta määrää kamerakalustoa ja salamalaitetta (siitä lempinimi). Haimme läheiseltä kojulta myös jäätelöä, jota ahdoimme itseemme paljon, ehkä jopa liian paljon. Sokerieuforiasta innostuneena Annie vei Blizin kameran, ja alkoi ottamaan kuvia. Annie on kesän ajaksi siirretty päämajaan, pois informaatio-osastolta, ja samalla pois kuvaushommista, joten oli kai mukava tarttua pitkästä aikaa kameraan. Epäilimme, että olimme hieman liian elossa Annien kuvia varten, eikä paikalla liennyt tapahtunut mitään rikosta. Tämä ei kuitenkaan estänyt Annieta kuvaamasta meitä oudoista kuvakulmista.
Itse makoilin auringossa rantakalliolla ja satuin vilkaisemaan Annien varpaita. Ne olivat ilman kynsilakkaa. "No, tämä ei oikein käy todisteesta, sillä aineesta pääsee kyllä eroon tarvittaessa", ajattelin. Johtolangat kuivuvat päivä päivältä, mutta minulla on vielä yhdet varpaat tarkistettavana.
tiistai 21. elokuuta 2007
Tilannekatsaus
Blogin kommentointimahdollisuutta on laajennettu. Ylläpito toivoo muutoksen rohkaisevan lukijoita kommentoimaan ahkerammin.
Syvä hiki, osa 9: Jack
Yönmusta kahvi tuijotti minua vastaan kupista. Ilmassa oli tuoksunut syksyinen koleus, kun ajoin toimistolle. Sää ja öinen aherrus painoivat jäseniäni. Kaivoin Rummyn auton avaimet taskustani ja ohjastin vaunun ulos portista.
Rummy odotteli minua teollisuusalueen laitamilla tupakkaa poltellen ja autoon nojaillen. Opelin päivät olivat luetut. M:n mielestä siitä olisi pitänyt hankkiutua eroon jo eilen, mutta Rummyn mielestä aamun tunnit sopivat paremmin.
Muutaman kilometrin päässä Rummy pysäytti auton matalan tiilirakennuksen eteen. Nousimme autoista ja varmistimme, että Opelin kaikki ovet olivat kiinni. Nosturi narahti hiukan auton painosta. Kompressorin moottori jyrähti käyntiin. Kaikki oli ohi parissa minuutissa. Tehokasta.
Palasin mietteissäni toimistolle. Aurinko oli jo ennättänyt korkealle. Se aikoi paahtaa meitä taas tänään, vaikka jättikin päivä päivältä enemmän aikaa yölle.
Toimistoon päästyäni pyörittelin papereita. En kuitenkaan saanut oikein otetta näihin rutiinitehtäviin, etenkin kun niillä ei todellakaan ollut kiirettä. Ajatukseni harhailivat, esimerkiksi siinä, kuka oli mahtanut jättää pienen pronssisen haukkapatsaan Arkistoon minun nimelläni. Pohdintani keskeytyi äkillisesti avoimesta ikkunasta kantautuneisiin ääniin.
Erotin sanat "glooriaa" ja "kymppi", sekä naurua. Päätin kiinnostua asiasta ja astuin ulos. Ikkunan ulkopuolella kulkivat paloportaat, joita pitkin pääsi näppärästi viereisen talon seinustalle. Nyt erottui jo kokonaisia lauseita.
"Ponin nousu sunnuntaina."
"Uho. Sekä tuho."
Halusin kuulla minkä kavioeläimen tuhosta oli kysymys, mutta äänet kaikkosivat jo. Painoin mieleeni osoitteen. Jos aikaa liikenisi, voisin selvittää mikä firma siellä piti majaa.
En halunnut takaisin toimistoon, joten jatkoin matkaani. Palotikkaat jatkuivat alas kujalle, josta pääsi pengertielle. Pysähdyin nojaamaan kaiteeseen ja ajattelin sytyttää savukkeen, kun kuulin jotain tuttua. Korot.
Katsahdin alaspäin ja näin punaiset hiukset. Ruskeat silmät vilkaisivat silmälasien takaa. Annie.
"Hieno ajoitus."
"Sinut tunnistaa hyvin täältä, kannattaa harjoitella naamioitumista."
"Toisinaan suojaudun sateelta sanomalehdellä. Silloin et tunnistaisi yhtä helposti."
"Hmm..."
"Mitä tuo tarkoittaa?"
"Se tarkoittaa: Hmm..."
Kuppilassa Angelo lyöttäytyi seuraamme. Kaikki olivat oudon hiljaisia. Lähestyvää syksyä tarjottiin selitykseksi, mutta ainakaan minun kohdallani se ei täysin riittänyt. Vähitellen tunnelma kuitenkin vapautui suorastaan pirskahtelevaksi, viimeistään kun myös Bliz lyöttäytyi seuraamme. Saatoimme ehkä muistaa edellisen viikon gaalaillan poikkeuksellisen iloisuuden.
Ateriamme lähestyi loppuaan kun Paul ilmestyi paikalle. Yksin. Hänet oli siis jätetty kuin nalli kalliolle. Kuten isoisoäitini oli opettanut: älä luota naisiin. Hän oli kertonut myös, ettei hieno nainen kolise. Opetuksen sanoma ei täysin avautunut minulle, mutta ehkä olen väärää sukupuolta.
Palatessani oli posti tuonut minulle mitä oudoimman viestin:
Rummy odotteli minua teollisuusalueen laitamilla tupakkaa poltellen ja autoon nojaillen. Opelin päivät olivat luetut. M:n mielestä siitä olisi pitänyt hankkiutua eroon jo eilen, mutta Rummyn mielestä aamun tunnit sopivat paremmin.
Muutaman kilometrin päässä Rummy pysäytti auton matalan tiilirakennuksen eteen. Nousimme autoista ja varmistimme, että Opelin kaikki ovet olivat kiinni. Nosturi narahti hiukan auton painosta. Kompressorin moottori jyrähti käyntiin. Kaikki oli ohi parissa minuutissa. Tehokasta.
Palasin mietteissäni toimistolle. Aurinko oli jo ennättänyt korkealle. Se aikoi paahtaa meitä taas tänään, vaikka jättikin päivä päivältä enemmän aikaa yölle.
Toimistoon päästyäni pyörittelin papereita. En kuitenkaan saanut oikein otetta näihin rutiinitehtäviin, etenkin kun niillä ei todellakaan ollut kiirettä. Ajatukseni harhailivat, esimerkiksi siinä, kuka oli mahtanut jättää pienen pronssisen haukkapatsaan Arkistoon minun nimelläni. Pohdintani keskeytyi äkillisesti avoimesta ikkunasta kantautuneisiin ääniin.
Erotin sanat "glooriaa" ja "kymppi", sekä naurua. Päätin kiinnostua asiasta ja astuin ulos. Ikkunan ulkopuolella kulkivat paloportaat, joita pitkin pääsi näppärästi viereisen talon seinustalle. Nyt erottui jo kokonaisia lauseita.
"Ponin nousu sunnuntaina."
"Uho. Sekä tuho."
Halusin kuulla minkä kavioeläimen tuhosta oli kysymys, mutta äänet kaikkosivat jo. Painoin mieleeni osoitteen. Jos aikaa liikenisi, voisin selvittää mikä firma siellä piti majaa.
En halunnut takaisin toimistoon, joten jatkoin matkaani. Palotikkaat jatkuivat alas kujalle, josta pääsi pengertielle. Pysähdyin nojaamaan kaiteeseen ja ajattelin sytyttää savukkeen, kun kuulin jotain tuttua. Korot.
Katsahdin alaspäin ja näin punaiset hiukset. Ruskeat silmät vilkaisivat silmälasien takaa. Annie.
"Hieno ajoitus."
"Sinut tunnistaa hyvin täältä, kannattaa harjoitella naamioitumista."
"Toisinaan suojaudun sateelta sanomalehdellä. Silloin et tunnistaisi yhtä helposti."
"Hmm..."
"Mitä tuo tarkoittaa?"
"Se tarkoittaa: Hmm..."
Kuppilassa Angelo lyöttäytyi seuraamme. Kaikki olivat oudon hiljaisia. Lähestyvää syksyä tarjottiin selitykseksi, mutta ainakaan minun kohdallani se ei täysin riittänyt. Vähitellen tunnelma kuitenkin vapautui suorastaan pirskahtelevaksi, viimeistään kun myös Bliz lyöttäytyi seuraamme. Saatoimme ehkä muistaa edellisen viikon gaalaillan poikkeuksellisen iloisuuden.
Ateriamme lähestyi loppuaan kun Paul ilmestyi paikalle. Yksin. Hänet oli siis jätetty kuin nalli kalliolle. Kuten isoisoäitini oli opettanut: älä luota naisiin. Hän oli kertonut myös, ettei hieno nainen kolise. Opetuksen sanoma ei täysin avautunut minulle, mutta ehkä olen väärää sukupuolta.
Palatessani oli posti tuonut minulle mitä oudoimman viestin:
"Jäätelö nukkuu kalojen kanssa.
Tilannekatsaus
Elokuun alkaessa kirjoitin iltojen jo pimenevän. Päivät kuitenkin muuttuivat yhä kuumemmiksi. Eräänä päivänä armottoman auringon uuvuttamat lukijat todistivat erikoista näkyä: lopputyöstressiä purkanut kirjoitussarja oli muuttunut Raymond Chandlerin innoittamana kuvaukseksi kahdesta toisiinsa kietoutuvasta kohtalosta satamakaupungissa, jolla on miljoona tarinaa.
Nyt hikeä valuttanut paahde on kuitenkin hellittämässä, vaikka mysteerit vasta alkoivat kasaantua. Luonto ei siis ainakaan toistaiseksi jäljittele taidetta. Se voi silti olla edessä, simmä muutama lukija on jo erehtynyt luulemaan esiintyvänsä tarinassa.
Tässä vaiheessa siis sananen kirjoittajilta: kaikki yhteydet todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin ovat puhtaasti kuvitteellisia. Vaikka Angelon suosikkiravurin pää löytyisikin hänen sängystään, ei sillä välttämättä ole yhteyttä tutkimusassarin Jopon päätymiseen laboratorion katolle.
Säätilan muutoksella on myös muita ulottuvuuksia. "Dekkarikirjailijat ovat kaunokirjallisuudelle kuin merimetsot saaristolle", sanoi ruotsalainen kirjailija Ernst Brunner, joka murehti ruotsalaisen kaunokirjallisuuden rappeutumista monokulttuuriksi. Aika näyttää miten heterogeeniseksi tämä kirjoitussarja muodostuu ennen kuin kaikki osalliset ovat saaneet pahvinsa kouraan.
Nyt hikeä valuttanut paahde on kuitenkin hellittämässä, vaikka mysteerit vasta alkoivat kasaantua. Luonto ei siis ainakaan toistaiseksi jäljittele taidetta. Se voi silti olla edessä, simmä muutama lukija on jo erehtynyt luulemaan esiintyvänsä tarinassa.
Tässä vaiheessa siis sananen kirjoittajilta: kaikki yhteydet todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin ovat puhtaasti kuvitteellisia. Vaikka Angelon suosikkiravurin pää löytyisikin hänen sängystään, ei sillä välttämättä ole yhteyttä tutkimusassarin Jopon päätymiseen laboratorion katolle.
Säätilan muutoksella on myös muita ulottuvuuksia. "Dekkarikirjailijat ovat kaunokirjallisuudelle kuin merimetsot saaristolle", sanoi ruotsalainen kirjailija Ernst Brunner, joka murehti ruotsalaisen kaunokirjallisuuden rappeutumista monokulttuuriksi. Aika näyttää miten heterogeeniseksi tämä kirjoitussarja muodostuu ennen kuin kaikki osalliset ovat saaneet pahvinsa kouraan.
maanantai 20. elokuuta 2007
Syvä hiki, osa 8: Angelo
Ilma on viilennyt, eikä hiki enää virtaa, ajattelen toimistolla partaa ajaessani. Viikonloppuna meni entisen kollegan kanssa kyttäyskeikalla. Vaikka emme kuulukaan enää samaan laitokseen, firman poikina teemme edelleen silloin tällöin palveluksia toisillemme.
Kaverini Ollie oli saanut vihiä omista lähteistään, että Opelin veljekset olivat mahdollisesti palanneet maisemiin, ja heillä olisi keikka lauantaiyönä kaupungin itäpuolella. Varustauduimme huolella kytikselle: kasvatimme molemmat viikset ja pukeuduimme huomaamattomasti, Ollie otti kameran mukaan, itse toin kuuntelulaitteen. Matkatessamme rantatietä pitkin jo ennen hämärän koittoa, näin yhtäkkiä tutun näköisen Opel-merkkisen kuorma-auton! "Tuolla!", kuiskasin Ollielle, ja hyppäsimme rakennuksen syvennykseen. Ollie laittoi mustat lasit päähänsä, itse nostin sanomalehden silmieni eteen. "Opel -kuorma-auto ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa...", Ollie kertoi maltillisesti. Kuljimme kadulla kuskin kuolleessa kulmassa, kun kuorma-auto lipui hitaasti laskevan auringon luodessa pitkiä varjoja vielä lämpimille kaduille.
Auto kääntyi kohta rauta-aidan portista sisään, mutta me jatkoimme matkaa. Kiersimme korttelin ympäri rakennuksen taakse. Paikka näytti hylätyltä voimalaitokselta, mutta selkeästi se ei ollut autio. Ikkunoista näkyi valoa ja välillä kumeita jyrähdyksen sarjoja. Sijoittauduimme tiilimuurin taakse. Ollie kaivoi laukustaan kameran, itse nostin heijastinpeilimikrofonin sekä kuulokkeet tuelle. Kolme miestä nousi autosta, ja Ollie tunnisti heidät saman tien, vaikka he olivat myös pukeutuneet erikoisiin vale-asuihin: "Ne äpärät, lupasivat viisi vuotta sitten, että jättäisivät nämä kulmat, mutta he ovat kuitenkin palanneet!".
Ollie otti valokuvia ja itse kuuntelin heidän puhetta. Ilma alkoi olla tuulinen, mutta onnistuin kuitenkin kuulemaan muutamia sanoja mikrofonista: "--ova virta--", "--el gilbert--". Miehet lastasivat rakennuksesta tutun näköisiä puulaatikoita autoon ja ajoivat kiireesti pois. Soitin hetken päästä nauhoituksen Ollielle, ja tämä kuuli jotain mielenkiintoista. "Kuulinko väärin, vai mainittiinko tässä Bebel Gilberto?", Ollie kysyi. "Saattaa, olla", vastastin. Ollie ryhtyi kertomaan, että Bebel Gilbertosta. Gilberton tiedettiin olevan eräs portugalilainen viinikauppias, mutta tämän ei tiedetty tekevän bisnestä täällä päin maailmaa. Seis!
Yhtäkkiä palaset alkoivat loksahtaa kohdalleen! Olisivatko Jack, Paul ja Bliz olleet osallisina viinan salakuljetuksessa? Tämä selittäisi, miksi osaston gaalassa viiniä oli riittänyt niin avokätisesti, ja miksi epäilemättä viinilaatikoita oli kuljetettu hissukseen juhlapaikalle. Mutta silloinhan osaston ylimmän johdon täytyi olla mukana juonessa... Naurahdin itsekseni ja iskin käteni Ollien olkapäähän. "Taidan osata selittää tämän mysteerin! Lähdetäänpä tuonne käymään kapakassa yhdellä, niin kerron kaiken"
Näin oli yksi mysteeri selvinnyt, hymistelen partahöylä kädessäni. Eikä Jackille, Paulille ja Blizille voinut oikein olla vihainen, sillä muistan itsekin nauttineeni juhlista niin paljon! Ja kukapa meitä asiasta syyttäisi, ellei me itse...
Jäljelle jää kuitenkin tuntemattomien säärien mysteeri. Kenen ne olivat? Oliko niiden omistaja hengissä? Olivatko ne ollenkaan olemassa, kenties olen nähnyt näkyjäni!? Pääepäillyt ovat tietenkin Annie ja Millie. Millie on lomalla, joten lyöttäydyn Paulin ja Annien kanssa lounaalle. Syksy tekee kuitenkin tuloaan, eikä ilma ole enää vähiin vaatteisiin sopeutuva. Anniellakin on kengät ja sukkahousut jalassa, enkä näe hänen kynsilakkansa väriä. Pelkään että joudun tämän mysteerin kanssa odottamaan lämpimimpiä kelejä ja hikisten iltapäivien paluuta.
Kaverini Ollie oli saanut vihiä omista lähteistään, että Opelin veljekset olivat mahdollisesti palanneet maisemiin, ja heillä olisi keikka lauantaiyönä kaupungin itäpuolella. Varustauduimme huolella kytikselle: kasvatimme molemmat viikset ja pukeuduimme huomaamattomasti, Ollie otti kameran mukaan, itse toin kuuntelulaitteen. Matkatessamme rantatietä pitkin jo ennen hämärän koittoa, näin yhtäkkiä tutun näköisen Opel-merkkisen kuorma-auton! "Tuolla!", kuiskasin Ollielle, ja hyppäsimme rakennuksen syvennykseen. Ollie laittoi mustat lasit päähänsä, itse nostin sanomalehden silmieni eteen. "Opel -kuorma-auto ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa...", Ollie kertoi maltillisesti. Kuljimme kadulla kuskin kuolleessa kulmassa, kun kuorma-auto lipui hitaasti laskevan auringon luodessa pitkiä varjoja vielä lämpimille kaduille.
Auto kääntyi kohta rauta-aidan portista sisään, mutta me jatkoimme matkaa. Kiersimme korttelin ympäri rakennuksen taakse. Paikka näytti hylätyltä voimalaitokselta, mutta selkeästi se ei ollut autio. Ikkunoista näkyi valoa ja välillä kumeita jyrähdyksen sarjoja. Sijoittauduimme tiilimuurin taakse. Ollie kaivoi laukustaan kameran, itse nostin heijastinpeilimikrofonin sekä kuulokkeet tuelle. Kolme miestä nousi autosta, ja Ollie tunnisti heidät saman tien, vaikka he olivat myös pukeutuneet erikoisiin vale-asuihin: "Ne äpärät, lupasivat viisi vuotta sitten, että jättäisivät nämä kulmat, mutta he ovat kuitenkin palanneet!".
Ollie otti valokuvia ja itse kuuntelin heidän puhetta. Ilma alkoi olla tuulinen, mutta onnistuin kuitenkin kuulemaan muutamia sanoja mikrofonista: "--ova virta--", "--el gilbert--". Miehet lastasivat rakennuksesta tutun näköisiä puulaatikoita autoon ja ajoivat kiireesti pois. Soitin hetken päästä nauhoituksen Ollielle, ja tämä kuuli jotain mielenkiintoista. "Kuulinko väärin, vai mainittiinko tässä Bebel Gilberto?", Ollie kysyi. "Saattaa, olla", vastastin. Ollie ryhtyi kertomaan, että Bebel Gilbertosta. Gilberton tiedettiin olevan eräs portugalilainen viinikauppias, mutta tämän ei tiedetty tekevän bisnestä täällä päin maailmaa. Seis!
Yhtäkkiä palaset alkoivat loksahtaa kohdalleen! Olisivatko Jack, Paul ja Bliz olleet osallisina viinan salakuljetuksessa? Tämä selittäisi, miksi osaston gaalassa viiniä oli riittänyt niin avokätisesti, ja miksi epäilemättä viinilaatikoita oli kuljetettu hissukseen juhlapaikalle. Mutta silloinhan osaston ylimmän johdon täytyi olla mukana juonessa... Naurahdin itsekseni ja iskin käteni Ollien olkapäähän. "Taidan osata selittää tämän mysteerin! Lähdetäänpä tuonne käymään kapakassa yhdellä, niin kerron kaiken"
Näin oli yksi mysteeri selvinnyt, hymistelen partahöylä kädessäni. Eikä Jackille, Paulille ja Blizille voinut oikein olla vihainen, sillä muistan itsekin nauttineeni juhlista niin paljon! Ja kukapa meitä asiasta syyttäisi, ellei me itse...
Jäljelle jää kuitenkin tuntemattomien säärien mysteeri. Kenen ne olivat? Oliko niiden omistaja hengissä? Olivatko ne ollenkaan olemassa, kenties olen nähnyt näkyjäni!? Pääepäillyt ovat tietenkin Annie ja Millie. Millie on lomalla, joten lyöttäydyn Paulin ja Annien kanssa lounaalle. Syksy tekee kuitenkin tuloaan, eikä ilma ole enää vähiin vaatteisiin sopeutuva. Anniellakin on kengät ja sukkahousut jalassa, enkä näe hänen kynsilakkansa väriä. Pelkään että joudun tämän mysteerin kanssa odottamaan lämpimimpiä kelejä ja hikisten iltapäivien paluuta.
perjantai 17. elokuuta 2007
Syvä hiki, osa 7: Jack
Rotkäppchen
Satamassa tuoksuu merituuli. Kalan ja levien tuoksuun sekoittuu laivojen ja satamalaitteiden tekninen katku.
Olin matkalla Arkistoon. Se oli jostain syystä sijoitettu vanhaan konttorirakennukseen lähellä telakkaa. "Meillä on teille paketti", oli virkailija ilmoittanut. Kuka sen oli mahtanut tuoda, ja miksi tänne? Myös sisältö oli arvoitus.
Toimisto sijaitsi neljännessä kerroksessa. Arvokkaasti puupaneloidusta aulasta pääsi maailman hitaimpaan hissiin ja lopulta teräsoven taakse. Konttorirottaa ei juuri kiinnostanut. Paketti oli kuulemma tuotu jo edellisenä päivänä, mutta oli jostain syystä jäänyt syrjään. Toimittajasta ei kenelläkään paikallaolijoista tietenkään ollut hajua. Se oli tuotu yhtä aikaa suuremman toimituksen kanssa ja harjoittelija oli ottanut sen vastaan.
En pitänyt kiirettä matkalla takaisin. Olin ulkona "työasialla", olin hoitanut kaiken valmiiksi ensi viikkoa varten ja ehtisin yhä mainiosti lounaalle. Pysähdyin Poontang Loungen kohdalla. Oven luona seisoskeli odottavan näköisesti hämäräperäisen paikan kanta-asiakas Lipton Cockless.
Lipton odotteli kuulemma juustokuormaa. Hän oli saanut hämärän kirjeen, jonka luki minulle.
"Niinä päivinä Herra ajaa teiltä hiukset ja häpykarvat partaveitsellä, joka on palkattu Eufratin takaa. Se veitsi on Assyrian kuningas, ja se vie teiltä parrankin."
- Mitä tämä tarkoittaa?
- Ei hajuakaan.
- Eikö ole vähän härskiä ajella karvoja kuninkaalla?
- Onhan se.
- Raamatussa vielä kehotetaan varjelemaan häpyä ja sitten Jumala itse uhkailee tämmöisillä.
Jätän hänet odottelemaan. Minulla on aikaa, muttei loputtomasti.
Sisäpostissa on tullut viesti M:ltä. Hän lähtee mukaan maanantaina. Haluaa nähdä itse, miten hommat hoidetaan. Kun lasken viestin kädestäni, Paul on jo ovella. Hän haluaa syömään. "ONKO KRAPULA?" kysyn hiven ironiaa äänessäni, hän nyökkää hiljaa.
Ravintolan salissa tapaan myös Angelon. Hän vaikuttaa pelokkaalta näykkiessään Isoäidin palapaistia. Mietin onko se stressiä, eilistä vai molempia. Vielä eilen hän oli kovin innoissaan uudesta asemastaan. Onko mieli tänään muuttunut?
Poistuessamme pikku-Timmie katselee Paulia merkitsevästi. Hoiteliko Paul yöllä jotain muutakin kuin sovitut diilit? Ilta oli erikoinen. Jopa Bliz joi, joskaan ei paljon. Hän ei tavallisesti maista alkoholia. Ei kuulemma pidä siitä. M:n ulkomaalaiset yhteistyökumppanit näyttivät viihtyvän, samoin Angelo, joka orkesterin kuumien rytmien huumaamana ei aina ollut varma ketä oli pyytämässä tanssin pyörteisiin.
Palatessani toimistoon paahtoi ulkona yhä elokuun polttava aurinko. Edessä oli taas yksi hikinen iltapäivä.
Satamassa tuoksuu merituuli. Kalan ja levien tuoksuun sekoittuu laivojen ja satamalaitteiden tekninen katku.
Olin matkalla Arkistoon. Se oli jostain syystä sijoitettu vanhaan konttorirakennukseen lähellä telakkaa. "Meillä on teille paketti", oli virkailija ilmoittanut. Kuka sen oli mahtanut tuoda, ja miksi tänne? Myös sisältö oli arvoitus.
Toimisto sijaitsi neljännessä kerroksessa. Arvokkaasti puupaneloidusta aulasta pääsi maailman hitaimpaan hissiin ja lopulta teräsoven taakse. Konttorirottaa ei juuri kiinnostanut. Paketti oli kuulemma tuotu jo edellisenä päivänä, mutta oli jostain syystä jäänyt syrjään. Toimittajasta ei kenelläkään paikallaolijoista tietenkään ollut hajua. Se oli tuotu yhtä aikaa suuremman toimituksen kanssa ja harjoittelija oli ottanut sen vastaan.
En pitänyt kiirettä matkalla takaisin. Olin ulkona "työasialla", olin hoitanut kaiken valmiiksi ensi viikkoa varten ja ehtisin yhä mainiosti lounaalle. Pysähdyin Poontang Loungen kohdalla. Oven luona seisoskeli odottavan näköisesti hämäräperäisen paikan kanta-asiakas Lipton Cockless.
Lipton odotteli kuulemma juustokuormaa. Hän oli saanut hämärän kirjeen, jonka luki minulle.
"Niinä päivinä Herra ajaa teiltä hiukset ja häpykarvat partaveitsellä, joka on palkattu Eufratin takaa. Se veitsi on Assyrian kuningas, ja se vie teiltä parrankin."
- Mitä tämä tarkoittaa?
- Ei hajuakaan.
- Eikö ole vähän härskiä ajella karvoja kuninkaalla?
- Onhan se.
- Raamatussa vielä kehotetaan varjelemaan häpyä ja sitten Jumala itse uhkailee tämmöisillä.
Jätän hänet odottelemaan. Minulla on aikaa, muttei loputtomasti.
Sisäpostissa on tullut viesti M:ltä. Hän lähtee mukaan maanantaina. Haluaa nähdä itse, miten hommat hoidetaan. Kun lasken viestin kädestäni, Paul on jo ovella. Hän haluaa syömään. "ONKO KRAPULA?" kysyn hiven ironiaa äänessäni, hän nyökkää hiljaa.
Ravintolan salissa tapaan myös Angelon. Hän vaikuttaa pelokkaalta näykkiessään Isoäidin palapaistia. Mietin onko se stressiä, eilistä vai molempia. Vielä eilen hän oli kovin innoissaan uudesta asemastaan. Onko mieli tänään muuttunut?
Poistuessamme pikku-Timmie katselee Paulia merkitsevästi. Hoiteliko Paul yöllä jotain muutakin kuin sovitut diilit? Ilta oli erikoinen. Jopa Bliz joi, joskaan ei paljon. Hän ei tavallisesti maista alkoholia. Ei kuulemma pidä siitä. M:n ulkomaalaiset yhteistyökumppanit näyttivät viihtyvän, samoin Angelo, joka orkesterin kuumien rytmien huumaamana ei aina ollut varma ketä oli pyytämässä tanssin pyörteisiin.
Palatessani toimistoon paahtoi ulkona yhä elokuun polttava aurinko. Edessä oli taas yksi hikinen iltapäivä.
Syvä hiki, osa 6: Angelo
Kosteus on huipussaan ja hikipisarat alkavat täyttää otsaani. Makaan näemmä toimiston sohvalla. Kääntelen hieman päätäni, ja tunnustelen ruumiinosiani. Paikallaan ovat. Sitten yhtäkkiä katseeni kiinnittyy lakattuihin varpaankynsiin. Ne kuuluvat parille sääriä, jotka nojaavat sohvan selkänojaan. Lattiallani on joku! Olen niin väsynyt tai kenties huumattu, etten jaksa liikkua, vaan rupean muistelemaan illan kulkua.
Eilinen gaalailta oli valtava succès. Paikalla olivat kaikki: pomoni Tretton, Jack, Bliz ja Paul. Ihmettelin hiukan, miten Annie ja Millie olivat päässeet livahtamaan hovimestarin ohi, mutta kenties Jack oli onnistunut hankkimaan naisille kutsut. Juhlin muiden kanssa ja nautin täysin siemauksin juhlasta. Tarjolla oli rosvolammasta, punaviiniä, olutta ja myös jotain Vermutille ja hedelmämehulla maistuvaa juomaa. Osasto ei totisesti ollut säästellyt kustannuksissa.
Vaikka osastolla työväki on melko miesvaltaista, eivät he jostain syystä viihdy tanssilattialla. Naapuriosaston eläkeiässä oleva johtaja vie Annien tanssimaan, eikä tämä kehtaa kieltäytyä. Itse tanssin Millien kanssa. "Pidän tanssiaisista, niitä ei tunnu olevan riittävän usein", tämä kertoo. Onkohan hän maalta, ajattelen, mutta en kehtaa kysyä.
En kuitenkaan ollut pelkästään juhlimassa, vaan pidin silmällä Jackia, Paulia ja Bliziä. Tanssittaessani Annieta ja Millietä pystyin seuraamaan poikia sopivalta etäisyydeltä. Mitä teki stevari pikku-Timmie juhlissa? Tämä oli pukeutunut oudosti, kuin välttääkseen liikaa huomiota. Paul ja Bliz juttelevat keskenään juhlasalin nurkassa, kunnes Timmie vinkkaa pojat lastauslaliturin puolelle. Keskeytän boogien Millien kanssa, ja keksin tekosyyn käydä miesten huoneessa. Todellisuudessa kierrän takakautta laiturin toiselle puolelle ja asetun seuraamaan tilannetta. En kuule puhetta, mutta hetken päästä ajaa paikalle avolava-auto siellä jo olevan vierelle. Kuljettaja lastaa puulaatikoita autosta toiseen, ja sitten ajaa pois. Paul, Bliz ja Timmie kättelevät, ja Timmie poistuu paikalta omille teilleen. Lähden itsekin, etten herätä epäilyksiä muissa.
Tanssin jälkeen istuskelemme pöydässä, mukana on tuttu lounasseurue, ja tämän lisäksi Jackin ja Paulin työtoveri, jota en tunne. Jostain syystä pöydässämme riittää juotavaa, ja ilta muuttuu hieman riehakkaaksi, ehkäpä jo liiankin. "Minulla on muutama pullo jemmassa toimistolla", kerron muille, ja alamme kävelemään lyhyen matkaa jatkoille. Laitan levyn gramofoniin ja jatkamme tanssia toimistolla ja juomme drinkkejä. Jack oli saanut jostain punaviiniä, itse tarjoilen viskiä Paulille ja Gin & Tonicia itselleni ja Millielle.
Tässä vaiheessa muistini alkaa hämärtyä, oliko minut huumattu, vai tekikö brenkku tehtävänsä? Tätä ajatellessa ilmeisesti nukahdan uudelleen sohvalle, sillä kun herään uudestaan, sääret ovat hävinneet sohvan takaa! Kenelle ne kuuluivat? Oliko niiden omistaja elossa? Juttu alkoi mutkistua entisestään.
Eilinen gaalailta oli valtava succès. Paikalla olivat kaikki: pomoni Tretton, Jack, Bliz ja Paul. Ihmettelin hiukan, miten Annie ja Millie olivat päässeet livahtamaan hovimestarin ohi, mutta kenties Jack oli onnistunut hankkimaan naisille kutsut. Juhlin muiden kanssa ja nautin täysin siemauksin juhlasta. Tarjolla oli rosvolammasta, punaviiniä, olutta ja myös jotain Vermutille ja hedelmämehulla maistuvaa juomaa. Osasto ei totisesti ollut säästellyt kustannuksissa.
Vaikka osastolla työväki on melko miesvaltaista, eivät he jostain syystä viihdy tanssilattialla. Naapuriosaston eläkeiässä oleva johtaja vie Annien tanssimaan, eikä tämä kehtaa kieltäytyä. Itse tanssin Millien kanssa. "Pidän tanssiaisista, niitä ei tunnu olevan riittävän usein", tämä kertoo. Onkohan hän maalta, ajattelen, mutta en kehtaa kysyä.
En kuitenkaan ollut pelkästään juhlimassa, vaan pidin silmällä Jackia, Paulia ja Bliziä. Tanssittaessani Annieta ja Millietä pystyin seuraamaan poikia sopivalta etäisyydeltä. Mitä teki stevari pikku-Timmie juhlissa? Tämä oli pukeutunut oudosti, kuin välttääkseen liikaa huomiota. Paul ja Bliz juttelevat keskenään juhlasalin nurkassa, kunnes Timmie vinkkaa pojat lastauslaliturin puolelle. Keskeytän boogien Millien kanssa, ja keksin tekosyyn käydä miesten huoneessa. Todellisuudessa kierrän takakautta laiturin toiselle puolelle ja asetun seuraamaan tilannetta. En kuule puhetta, mutta hetken päästä ajaa paikalle avolava-auto siellä jo olevan vierelle. Kuljettaja lastaa puulaatikoita autosta toiseen, ja sitten ajaa pois. Paul, Bliz ja Timmie kättelevät, ja Timmie poistuu paikalta omille teilleen. Lähden itsekin, etten herätä epäilyksiä muissa.
Tanssin jälkeen istuskelemme pöydässä, mukana on tuttu lounasseurue, ja tämän lisäksi Jackin ja Paulin työtoveri, jota en tunne. Jostain syystä pöydässämme riittää juotavaa, ja ilta muuttuu hieman riehakkaaksi, ehkäpä jo liiankin. "Minulla on muutama pullo jemmassa toimistolla", kerron muille, ja alamme kävelemään lyhyen matkaa jatkoille. Laitan levyn gramofoniin ja jatkamme tanssia toimistolla ja juomme drinkkejä. Jack oli saanut jostain punaviiniä, itse tarjoilen viskiä Paulille ja Gin & Tonicia itselleni ja Millielle.
Tässä vaiheessa muistini alkaa hämärtyä, oliko minut huumattu, vai tekikö brenkku tehtävänsä? Tätä ajatellessa ilmeisesti nukahdan uudelleen sohvalle, sillä kun herään uudestaan, sääret ovat hävinneet sohvan takaa! Kenelle ne kuuluivat? Oliko niiden omistaja elossa? Juttu alkoi mutkistua entisestään.
torstai 16. elokuuta 2007
Syvä hiki, osa 5: Jack
Ne xonem
Selkäni yrittää tappaa minut. Yö on jälleen ollut kolea. Aamiainen ja sanomalehti, yksi virvoittaa kehon ja toinen mielen. Toimistolle.
Ajaessani sisään portista stevarien capo pikku-Timmie tervehtii. Kiittelee vielä eilisestä. Kaikki sujuu näköjään suunnitellusti. Rojahdan tuoliini ja kierrän Oceanin numeron.
Richard Ocean hallitsee omaa pientä valtakuntaansa Osaston sisällä. Hän ei virallisesti johda mitään, mutta hänellä on osaamista ja vaikutusvaltaa. Olen itsekin viettänyt aikaa ja solminut yhteyksiä hänen luolassaan. "Supikoira on koteloitunut", hän kertoo, ja sanoo pistäytyvänsä myöhemmin. Kelloa vilkaistuani päätän siirtyä brunssille, mutta minut keskeyttää hoikka mies mustassa puvussa.
Richard Ocean: (Astuu yllättäen sisään) Kätevää että ovi on auki, kun ei ole avainta, eh?
Jack Quinlan: (Pistää hatun päähänsä, astuu ulos, sulkee oven) Eikö vain. Muuten, miten sinulla sattui olemaan sellainen?
Ocean: (Seuraa) Kuuluuko sinulle?
Jack: Voisi kuulua duuniini.
Ocean: Voisin ottaa duunisi pois.
Jack: (Ajaa pois) Et pitäisi siitä, palkka on liian pieni.
Annie Morgan - se hänen nimensä kai on tänään - lupasi eilen lounastaa kanssani. Kiitos Oceanin, lisäsin muutamia nimiä illan vieraslistalle. Sattuneesta syystä yksi niistä on Annien.
Annie: (Kaukaa) Olet etuajassa.
Jack: Niin sinäkin.
Annie: (Pysähtyy) Ehken saavu sinne aivan vielä, että tiedämme kumpaa odotetaan.
Jack: Myöhästymisen etiketti.
Annie: Eikö Paul tule?
Jack: Hän aikoo olla meitä tärkeämpi.
Myös Antenniosaston kanssa lounastava Angelo vaikutti tärkeältä. Tretton on ilmeisesti luottamassa hänelle uusia tehtäviä. Juoksupoika nousee arvoasteikossa. Tasapaino on rikottu. Illalla kuulemme varmaan lisää.
Selkäni yrittää tappaa minut. Yö on jälleen ollut kolea. Aamiainen ja sanomalehti, yksi virvoittaa kehon ja toinen mielen. Toimistolle.
Ajaessani sisään portista stevarien capo pikku-Timmie tervehtii. Kiittelee vielä eilisestä. Kaikki sujuu näköjään suunnitellusti. Rojahdan tuoliini ja kierrän Oceanin numeron.
Richard Ocean hallitsee omaa pientä valtakuntaansa Osaston sisällä. Hän ei virallisesti johda mitään, mutta hänellä on osaamista ja vaikutusvaltaa. Olen itsekin viettänyt aikaa ja solminut yhteyksiä hänen luolassaan. "Supikoira on koteloitunut", hän kertoo, ja sanoo pistäytyvänsä myöhemmin. Kelloa vilkaistuani päätän siirtyä brunssille, mutta minut keskeyttää hoikka mies mustassa puvussa.
Richard Ocean: (Astuu yllättäen sisään) Kätevää että ovi on auki, kun ei ole avainta, eh?
Jack Quinlan: (Pistää hatun päähänsä, astuu ulos, sulkee oven) Eikö vain. Muuten, miten sinulla sattui olemaan sellainen?
Ocean: (Seuraa) Kuuluuko sinulle?
Jack: Voisi kuulua duuniini.
Ocean: Voisin ottaa duunisi pois.
Jack: (Ajaa pois) Et pitäisi siitä, palkka on liian pieni.
Annie Morgan - se hänen nimensä kai on tänään - lupasi eilen lounastaa kanssani. Kiitos Oceanin, lisäsin muutamia nimiä illan vieraslistalle. Sattuneesta syystä yksi niistä on Annien.
Annie: (Kaukaa) Olet etuajassa.
Jack: Niin sinäkin.
Annie: (Pysähtyy) Ehken saavu sinne aivan vielä, että tiedämme kumpaa odotetaan.
Jack: Myöhästymisen etiketti.
Annie: Eikö Paul tule?
Jack: Hän aikoo olla meitä tärkeämpi.
Myös Antenniosaston kanssa lounastava Angelo vaikutti tärkeältä. Tretton on ilmeisesti luottamassa hänelle uusia tehtäviä. Juoksupoika nousee arvoasteikossa. Tasapaino on rikottu. Illalla kuulemme varmaan lisää.
keskiviikko 15. elokuuta 2007
Syvä hiki, osa 4: Jack
Yerba
Aamun viileys on tiessään, kun palaan toimistolle. Lounastimme El Tucanossa, joka tarjoaa mainiota ruokaa, mutta jonka sijainti on syrjäinen. Toisinaan on kuitenkin hyvä panostaa laatuun ja käyttää mahdollisuus ottaa hieman etäisyyttä, sillä vakiokuppilamme on liiankin täynnä kovin tutuksi käyneitä naamoja. Naamoja, jotka näenkin tuota pikaa palaverissa.
M ei ole toimistossaan, joten otan kupin sihteerin keittämää kahvia ja jään odottamaan. Tällaisella säällä joisin mieluummin terereä, mutta M vannoo kahvin nimeen. Paikalle saapuu myös Dunnock, sitten Simon - lentäjä - ja lopulta myös M.
Tiedossa on vaativa kolme yötä kestävä tehtävä. Simon lentää, Dunnock ja Johnny lähtevät teknisiksi operaattoreiksi. Dunnock ja Simon vakuuttavat, että Johnin ja Johnnyn avustuksella "Emerald"-lennon varusteet saadaan purettua. Rummy ja Beaverin poika Keskuksesta tulevat minun kanssani. Rummy hankkii auton, jota ei voida yhdistää Osastoon. Minä hoidan varustuksen, mukaan lukien erikoissalkut.
Dunnock ehdotti vielä palaveria seuraavalle päivälle, mutta M ilmoitti osallistuvansa Osaston gaalaan. Hän odotti myös Dunnockin osallistuvan, mutta kielsi työasioista puhumisen. M vaikutti hiukan hermostuneelta, hänen naurunsa oli kireähkö. Pohjoisen kontaktien kanssa on ollut vaikeuksia: viestit kulkevat myöhässä. Päätin, ettei se saisi vaikuttaa minun keikkaani.
Palatessani oli työpöydällä kirjekuori: viesti Richard Oceanilta. Suljin toimiston etuajassa, ehtisin vielä tavoittaa Annien.
Aamun viileys on tiessään, kun palaan toimistolle. Lounastimme El Tucanossa, joka tarjoaa mainiota ruokaa, mutta jonka sijainti on syrjäinen. Toisinaan on kuitenkin hyvä panostaa laatuun ja käyttää mahdollisuus ottaa hieman etäisyyttä, sillä vakiokuppilamme on liiankin täynnä kovin tutuksi käyneitä naamoja. Naamoja, jotka näenkin tuota pikaa palaverissa.
M ei ole toimistossaan, joten otan kupin sihteerin keittämää kahvia ja jään odottamaan. Tällaisella säällä joisin mieluummin terereä, mutta M vannoo kahvin nimeen. Paikalle saapuu myös Dunnock, sitten Simon - lentäjä - ja lopulta myös M.
Tiedossa on vaativa kolme yötä kestävä tehtävä. Simon lentää, Dunnock ja Johnny lähtevät teknisiksi operaattoreiksi. Dunnock ja Simon vakuuttavat, että Johnin ja Johnnyn avustuksella "Emerald"-lennon varusteet saadaan purettua. Rummy ja Beaverin poika Keskuksesta tulevat minun kanssani. Rummy hankkii auton, jota ei voida yhdistää Osastoon. Minä hoidan varustuksen, mukaan lukien erikoissalkut.
Dunnock ehdotti vielä palaveria seuraavalle päivälle, mutta M ilmoitti osallistuvansa Osaston gaalaan. Hän odotti myös Dunnockin osallistuvan, mutta kielsi työasioista puhumisen. M vaikutti hiukan hermostuneelta, hänen naurunsa oli kireähkö. Pohjoisen kontaktien kanssa on ollut vaikeuksia: viestit kulkevat myöhässä. Päätin, ettei se saisi vaikuttaa minun keikkaani.
Palatessani oli työpöydällä kirjekuori: viesti Richard Oceanilta. Suljin toimiston etuajassa, ehtisin vielä tavoittaa Annien.
Syvä hiki, osa 3: Angelo
Hiki valuu pulisonkien alalaidasta aina leuan ja korvalehden välistä kaulalle. Yritän kärvistellä Trettonin toimistolla paikallani. "Tiedossa olisi pari pitempää keikkaa, oletko käytettävissä ensi kuusta lähtien", tämä kysyy. Vastaan myöntävästi, ei minulla mitään muutakaan ole. Tretton polttaa sikaria ja hikoilee kauluspaidassaan. "Ensi viikolla on palaveri tulevasta projektista, voit aivan hyvin tulla paikalle", hän jatkaa. Nyökyttelen, esitän innostunutta ja alan tekemään lähtöä. "Ja vielä se tämän kesän juttu... haluan raportin siitä pöydälle ensi viikolla!" Huokaisen, ja olen laittamassa ovea kiinni, kun Tretton vielä jatkaa: "Jätä ovi auki, jotta tuulettuisi... miten tässä säässä voi tehdä mitään töitä..."
Olemme menossa jälleen syömään vakioporukan kanssa: Annie saapuu kävellen kadunkulmaan, josta jatkamme matkaa Jack'n kanssa parin korttelin päähän lounaskuppilaan. Ihmettelen, missä Paul ja kuvaan ilmestynyt salaperäinen nainen Millie on, jonka tapasin eilen lounaalla. Annie ja Jack kohauttavan molemmat olkapäitään. Kuppilan edessä Bliz polttelee tupakkaa, nojailee seinään ja lukee päivän lehteä.
Viimeistelemme lounasta ja juttelemme niitä näitä. Jossain vaiheessa Annie tiedustelee Jackilta, onko hänellä ylimääräisiä kutsuja. Jack vastaa: "Ainoastaan tämä yksi", ja taputtelee rintataskuaan. Vilkaisen sivusilmällä Jack'n takkia joka on tuolin selkämyksellä. Ja mitä näenkään, tutun näköinen vaaleankeltainen kirjekuori! Näyttelen välinpitämätöntä. Jack kiristää henkselit, Bliz keikauttaa hatun päähänsä ja Annie heilauttaa käsilaukun olkapäälleen, ja jatkamme matkaa takaisinpäin kylläisinä.
Jätämme Annie'n korttelinkulmaan. Jack ja Bliz jäävät vielä juttelemaan tämän kanssa, kun keksin tekosyyn lähteä aikaisemmin. Kävelen kahden korttelin verran, otan ilmaisjakelulehden, nostan sen silmilleni ja jään odottamaan. Hetken kuluttua Jack ja Bliz saapuvat jutellen toimistolle, heille on paljon puhuttavaa. "Tämän aamuisen ansiosta huomenna illalla, kun juhla on ohi, saapuu ylimääräinen toimitus", Jack hyssyttelee. Bliz virnistää ja vastaa: "Ai sen takia täällä oli sellainen häslinki aamulla". Miehet kävelevät ohi, ja jään hetkeksi miettimään asiaa. Mikä kavereilla oli mielessä, pohdin. Kiirehdin saman tien toimistoon, avaan pöytälaatikon ja vaaleankeltaisen kirjekuoren. Sisällä lukee tervehdys pomon sihteeriltä: "Tässä on lippu osaston juhlagaalaan huomenillalla". Mikä Jack'lla ja Bliz'llä on mielessä? Ja miten Paul ja Millie liittyvät tähän? Minulla ei ole hajuakaan, mutta olen varma, että vihje tähän mysteeriin löytyy huomen illalla. Löysään kravatin, lukitsen toimiston ja lähden kotia päin.
Olemme menossa jälleen syömään vakioporukan kanssa: Annie saapuu kävellen kadunkulmaan, josta jatkamme matkaa Jack'n kanssa parin korttelin päähän lounaskuppilaan. Ihmettelen, missä Paul ja kuvaan ilmestynyt salaperäinen nainen Millie on, jonka tapasin eilen lounaalla. Annie ja Jack kohauttavan molemmat olkapäitään. Kuppilan edessä Bliz polttelee tupakkaa, nojailee seinään ja lukee päivän lehteä.
Viimeistelemme lounasta ja juttelemme niitä näitä. Jossain vaiheessa Annie tiedustelee Jackilta, onko hänellä ylimääräisiä kutsuja. Jack vastaa: "Ainoastaan tämä yksi", ja taputtelee rintataskuaan. Vilkaisen sivusilmällä Jack'n takkia joka on tuolin selkämyksellä. Ja mitä näenkään, tutun näköinen vaaleankeltainen kirjekuori! Näyttelen välinpitämätöntä. Jack kiristää henkselit, Bliz keikauttaa hatun päähänsä ja Annie heilauttaa käsilaukun olkapäälleen, ja jatkamme matkaa takaisinpäin kylläisinä.
Jätämme Annie'n korttelinkulmaan. Jack ja Bliz jäävät vielä juttelemaan tämän kanssa, kun keksin tekosyyn lähteä aikaisemmin. Kävelen kahden korttelin verran, otan ilmaisjakelulehden, nostan sen silmilleni ja jään odottamaan. Hetken kuluttua Jack ja Bliz saapuvat jutellen toimistolle, heille on paljon puhuttavaa. "Tämän aamuisen ansiosta huomenna illalla, kun juhla on ohi, saapuu ylimääräinen toimitus", Jack hyssyttelee. Bliz virnistää ja vastaa: "Ai sen takia täällä oli sellainen häslinki aamulla". Miehet kävelevät ohi, ja jään hetkeksi miettimään asiaa. Mikä kavereilla oli mielessä, pohdin. Kiirehdin saman tien toimistoon, avaan pöytälaatikon ja vaaleankeltaisen kirjekuoren. Sisällä lukee tervehdys pomon sihteeriltä: "Tässä on lippu osaston juhlagaalaan huomenillalla". Mikä Jack'lla ja Bliz'llä on mielessä? Ja miten Paul ja Millie liittyvät tähän? Minulla ei ole hajuakaan, mutta olen varma, että vihje tähän mysteeriin löytyy huomen illalla. Löysään kravatin, lukitsen toimiston ja lähden kotia päin.
Syvä hiki, osa 2: Jack
Aamu oli miellyttävän viileä, illan painostavuus oli tiessään. Myös mieleni oli rauhallinen: eilisen neuvottelun jälkeen kaikki vaikutti taas selvemmältä. M oli vaikuttanut tyytyväiseltä. Beaver antaisi meille yhden oman miehensä avuksi. Nuori kaveri, mutta kokemattomuus tuskin haittaisi, sillä tehtävä oli helppo.
Harmittelin, ettei Angelo ollut lähtenyt mukaan. Oli vain todennut, ettei tämä kuuluisi hänen toimenkuvaansa. Pärjäsimme kyllä ilmankin, mutta bisneksessä hyvin pienetkin palvelukset voivat olla kullan arvoisia. Toivoin, ettei hän oppisi sitä kantapään kautta.
M oli kutsunut minut luokseen iltapäivällä, mutta sitä ennen veisin Angelon lounaalle Annien ja Blizin kanssa. Paulilla oli taas menoa. Hän ei sanonut mitään, mutta päättelin, että kysymys oli Milliestä.
Harmittelin, ettei Angelo ollut lähtenyt mukaan. Oli vain todennut, ettei tämä kuuluisi hänen toimenkuvaansa. Pärjäsimme kyllä ilmankin, mutta bisneksessä hyvin pienetkin palvelukset voivat olla kullan arvoisia. Toivoin, ettei hän oppisi sitä kantapään kautta.
M oli kutsunut minut luokseen iltapäivällä, mutta sitä ennen veisin Angelon lounaalle Annien ja Blizin kanssa. Paulilla oli taas menoa. Hän ei sanonut mitään, mutta päättelin, että kysymys oli Milliestä.
Introibo ad altare Dei
Persikka, mehevä. Tähän aikaan vuodesta saa kypsiä, makeita. Eivät ole edes kovin kalliita. Keittäisinkö kahvia? Vai lähtisinkö töihin? Voin keittää kahvit töissä. Päivitys asennettu? Myöhemmin. Jättävät aina kahvipaketin auki. Aromit karkaavat. Mutta jos otan oman kahvin suljetussa astiassa, se ehkä säilyy paremmin. Ehkä. Mitähän Lehti sanoo? Ei mitään uutta. Töihin siis, aivan kohta. Taas sama viesti. Miksei se usko että haluan päättää koska käynnistän uudelleen? Sammutan sen. Nyt töihin. Avainkortti on repussa. Kypärä päähän. On satanut, mutta tiet ovat jo kuivat. Jos vältän lammikoita voin käyttää lokasuojatonta. Naapuri. Tervehdin. Ovi jätetty taas auki. Hyvä tuulettaa rappukäytävää. Pääsen tästäkin. Hieno sää. Ei liian kuuma. Yöllinen ukonilma on puhdistanut ilmaa. Myöhemmin päivällä voi olla. Täytyy nauttia nyt. Mistäs tuo on tulossa? Yövuorolainen? Ehkä. Joku lähdössä pyörällä. Tyttö kesämekossa. En tunne. Onkohan bussipysäkillä tuttuja? Ei. Toivottavasti tie on kuiva. Tuosta lammikoiden välistä. Virastomestari jo availee ovia. Paljonko kello? 7.40. Ovet ovat vielä kiinni. Avainkortti. Repussa. Hankala. Otan pyörän sisälle. Vielä tyhjää. Olen ensimmäinen. Taas.
Aamulla
Kiviporan ääni herättää minut aamulla ennen kellonsoittoa. Tämä saa kylmät väreet kulkemaan selkärankaani pitkin. Ajaessani partaa terä repii pienen haavan huulen yläpuolelle, mutta säästyn verenvuodatukselta. Tämä aamu ei ala hyvin. Tiskaan ja täytän Moka Expressini. Vesikuplien rauhoittava ääni tasaa jo hieman verenpainettani, mutta mitä vielä! Petula Clark alkaa laulaa Downtown'ia radiossa. Kyyneleet vierivät poskeani pitkin, minäkin haluan asumaan keskustaan! Selatessani tasavallan vuokra-asuntoja, hinnat iskevät kuin hikiset kalsarit vasten kasvoja. Tunnen yhtäkkiä suuren motivaation kasvun diplomityön tekemiseen.
tiistai 14. elokuuta 2007
Syvä hiki, osa 1
Sade alkoi tunti sitten ja kosteus on käsinkosketeltava. Puhelin ei ole soinut tänä päivänä kertaakaan: ei aiheen aihetta tiedossa dipalle. Tretton lähetti sentään sähköpostia. En pahemmin välittäisi nähdä kaveria, mutta tiedossa on torstaiksi tapaaminen kollegojen kanssa. Minkäs teet, mies on kuitenkin pomoni. Toivottavasti hänellä olisi jotain uutisia.
Painun osaston ravintolaan lounaalle kollegojen kanssa. Jack ja Paul pitävät toimistoa samassa rakennuksessa, he olivat lupautuneet lounaalle aikaisemmin. Istun pöydän ääreen odottelemaan ja näykin salaattiani. Ravintolan ovi aukeaa, käännyn tervehtimään poikia, mutta sisään asteleekin punahiuksinen nainen. Tai ainakin siltä näyttää, alkuperäisestä hiustenväristä ei ole paljon jäljellä. Nainen esittäytyy Millie'ksi ja kertoo olevansa Paul'n ystävä. Nyökkään tätä istumaan. "Paul on vihainen, kun veit viimeisen salaatin", Millie kertoo. "Tiedän, en olisi sitä muuten ottanutkaan", virnuilen takaisin. Kohta sisään astelevat myös Jack ja Annie. Annie työskentelee päämajan toimistossa, mutta on pitkästyä kuoliaaksi lomakaudella. Myös Millie kertoo työskentelevänsä päämajassa, tosin eri osastolla, kuin Annie.
Juttelemme niitä näitä, kun sisään astuu Bliz. Outoa, ajattelen, hän ei ole nykyisin vielä tähän aikaan hereillä. Jatkan syömistä kiinnittämättä asiaan myöhempää huomiota. Puhumme menneistä keikoista ja juomme vielä sumpit lounaan päälle. Lähdemme kävelemään kukin omille teillemme, kun Paul ja Jack haluavansa tavata minut huomenna aamulla klo 10 aulassa, olisi kuulemma lyhyt ja harmiton keikka tiedossa. "Ei kuulu toimenkuvaani", vastaan. Hoitakoot itse omat keikkansa. He vastaavat, että keikka liittyy jotenkin osaston torstai-illan illanviettoon, mutta ovat muuten salaperäisiä. "Voi olla että kadut, jos ei ilmesty paikalle", uhkailevat Paul ja Jack. Annie ja Millie ovat autuaan tietämättömiä asiasta, mutta Bliz tuntuu olevan mukana juonessa jotenkin. Nyökkään lounasseurueelleni ja lähden kiipeämään portaikkoa toimistoani kohti. Palattuani toimistolle huomaan vaaleankeltaisen kirjeen lattialla. Joku on selvästi ujuttanut sen oven raosta ollessani lounaalla. Tätä sietää tutkia.
Painun osaston ravintolaan lounaalle kollegojen kanssa. Jack ja Paul pitävät toimistoa samassa rakennuksessa, he olivat lupautuneet lounaalle aikaisemmin. Istun pöydän ääreen odottelemaan ja näykin salaattiani. Ravintolan ovi aukeaa, käännyn tervehtimään poikia, mutta sisään asteleekin punahiuksinen nainen. Tai ainakin siltä näyttää, alkuperäisestä hiustenväristä ei ole paljon jäljellä. Nainen esittäytyy Millie'ksi ja kertoo olevansa Paul'n ystävä. Nyökkään tätä istumaan. "Paul on vihainen, kun veit viimeisen salaatin", Millie kertoo. "Tiedän, en olisi sitä muuten ottanutkaan", virnuilen takaisin. Kohta sisään astelevat myös Jack ja Annie. Annie työskentelee päämajan toimistossa, mutta on pitkästyä kuoliaaksi lomakaudella. Myös Millie kertoo työskentelevänsä päämajassa, tosin eri osastolla, kuin Annie.
Juttelemme niitä näitä, kun sisään astuu Bliz. Outoa, ajattelen, hän ei ole nykyisin vielä tähän aikaan hereillä. Jatkan syömistä kiinnittämättä asiaan myöhempää huomiota. Puhumme menneistä keikoista ja juomme vielä sumpit lounaan päälle. Lähdemme kävelemään kukin omille teillemme, kun Paul ja Jack haluavansa tavata minut huomenna aamulla klo 10 aulassa, olisi kuulemma lyhyt ja harmiton keikka tiedossa. "Ei kuulu toimenkuvaani", vastaan. Hoitakoot itse omat keikkansa. He vastaavat, että keikka liittyy jotenkin osaston torstai-illan illanviettoon, mutta ovat muuten salaperäisiä. "Voi olla että kadut, jos ei ilmesty paikalle", uhkailevat Paul ja Jack. Annie ja Millie ovat autuaan tietämättömiä asiasta, mutta Bliz tuntuu olevan mukana juonessa jotenkin. Nyökkään lounasseurueelleni ja lähden kiipeämään portaikkoa toimistoani kohti. Palattuani toimistolle huomaan vaaleankeltaisen kirjeen lattialla. Joku on selvästi ujuttanut sen oven raosta ollessani lounaalla. Tätä sietää tutkia.
maanantai 13. elokuuta 2007
Lukukausi lähestyy (kuten myös pomo työpaikalle)
Labraan alkaa elämäkin palailla kesälomilta, tutut naamat ruskettuneina tai ainakin punakoina ilmestyvät käytäväkuvaan, ja pomonkin huhutaan palaavan huoneeseensa. Itselläni oli taas tällainen terapiaviikonloppu mökkeilemässä. Onneksi olin kuskina, niin ei mennyt liikaa lääkitystä. Lounasseurue ihmetteli Avaruustiedemiehen kertomuksia tapahtuneista siveettömyyksistä, mutta oikeasti kyseessä oli hyväksi havaittu erään kansainvälisen järjestön Suomi-sektorin kesätapaaminen, johon nyt vaan sattuu liittymään kaikenlaista mukavaa yhteishenkeä kohottavaa toimintaa.
Sain viime viikolla viimeisenkin erikoistyön puolikkaan opintorekisteriin, joten nyt voisi ryhmitellä kansliaan tutkintoon tuupattavat kurssit. Samalla voisi kysellä pomolta, pitäisikö nykyinen sivuaineeni vaihtaa pääaineeksi, jos meinaan tehdä siitä diplomityön. Ettei vain pääse unohtumaan. Tai ehkä vaivaan vasta torstaina osaston kesäjuhlassa, jossa kuulemma juodaan klo 15-18 niin paljon ilmaista viinaa niin paljon kuin ehditään. Luulisi olevan pomokin juttutuulella.
Sain viime viikolla viimeisenkin erikoistyön puolikkaan opintorekisteriin, joten nyt voisi ryhmitellä kansliaan tutkintoon tuupattavat kurssit. Samalla voisi kysellä pomolta, pitäisikö nykyinen sivuaineeni vaihtaa pääaineeksi, jos meinaan tehdä siitä diplomityön. Ettei vain pääse unohtumaan. Tai ehkä vaivaan vasta torstaina osaston kesäjuhlassa, jossa kuulemma juodaan klo 15-18 niin paljon ilmaista viinaa niin paljon kuin ehditään. Luulisi olevan pomokin juttutuulella.
torstai 9. elokuuta 2007
Taide diplomityössä
Joskus saattaa tulla dippaa kirjoittaessa eteen tilanne, jolloin prujaaminen ei onnistu, vaan joutuu oikeasti piirtämään jonkun kuvan itse. Tähän vaivaan on olemassa monta lääkettä, mutta hyvää jälkeä (ks. edellinen kirjoitus) haluttaessa on syytä käyttää nk. vektoripiirto-ohjelmia, joilla saa painokelpoista jälkeä piirroksiin. Itse olen käyttänyt Inkscapea, joka on ilmainen ja saatavilla useammille alustoille, ml. Linux, OS X ja Windows. Ohjelma vaatii hieman opettelua, mutta on melko selkeä ja esim. Illustratorin käyttäjät ovat nopeasti kuin kotonaan.
Lounasseurueeni toivoi gonzoilun lisäksi myös tällaisia asiallisia artikkeleita, joten seuraavaksi on luvassa sitten enemmän hupia. Ainakin minulle.
Lounasseurueeni toivoi gonzoilun lisäksi myös tällaisia asiallisia artikkeleita, joten seuraavaksi on luvassa sitten enemmän hupia. Ainakin minulle.
tiistai 7. elokuuta 2007
Liian pitkä päivä laboratoriossa
Kello on ja reilusti yli viisi, istun edelleen laboratoriossa. Päivän tuotteliaat tunnit ovat jo aikaa sitten kuluneet loppuun. Samassa huoneessa istuneet työkaverit ovat tajunneen lähteä kotiin jo reilu tunti sitten. Rakennan simulaatio-ohjelmalla mallin mallin perään, mutta mikään niistä ei toimi halutulla tavalla, tiedän sen jo ennen kuin lähetän ne tietoverkon yli serverille laskettavaksi. Ujutan käden pöytälaatikkoon ja sujautan yhden viimeisistä Fisherman's Friendeistä suuhuni. Kraanasta tulee vain haaleata vettä.
Lopulta saan jotain järkeä simulaatioihin, vastaus on perin yksinkertainen, kuin kitaran kielen ominaisvärähtelyt. Voiko se toimia näinkin helposti, mietin. "I believe in you", kuulen Neil Youngin laulavan päässäni minulle. Käteni hikoavat, ja tärisevin sormineni siirrän hiiren osoitinta eteenpäin. Okei, jos tämä toimii, niin miten olisi tällainen ratkaisu...
Minuutit vierivät hitaasti eteenpäin, vaikka mikroprosessori tekee parhaansa. Kiroan itseäni, miten tämän tajuamiseen on voinut mennä kolme kuukautta? Olisiko tässä jotain, josta voisin kirjoittaa kirkkain tekniikan ylioppilaan silmin sisällysluettelon, ja iskeä se pomon pöydeälle? Viimein, ohjelma on tehnyt tehtävänsä, siirrän tiedostot työkoneelleni ja käsken ohjelmaa viimeisen kerran.
Ei, ei vieläkään oikeaa ratkaisua. Pettymys on melkoinen. Kyynel vierii poskeani pitkin, sillä ratkaisu on kuitenkin askeleen lähempänä. Olen liikuttunut.
Lopulta saan jotain järkeä simulaatioihin, vastaus on perin yksinkertainen, kuin kitaran kielen ominaisvärähtelyt. Voiko se toimia näinkin helposti, mietin. "I believe in you", kuulen Neil Youngin laulavan päässäni minulle. Käteni hikoavat, ja tärisevin sormineni siirrän hiiren osoitinta eteenpäin. Okei, jos tämä toimii, niin miten olisi tällainen ratkaisu...
Minuutit vierivät hitaasti eteenpäin, vaikka mikroprosessori tekee parhaansa. Kiroan itseäni, miten tämän tajuamiseen on voinut mennä kolme kuukautta? Olisiko tässä jotain, josta voisin kirjoittaa kirkkain tekniikan ylioppilaan silmin sisällysluettelon, ja iskeä se pomon pöydeälle? Viimein, ohjelma on tehnyt tehtävänsä, siirrän tiedostot työkoneelleni ja käsken ohjelmaa viimeisen kerran.
Ei, ei vieläkään oikeaa ratkaisua. Pettymys on melkoinen. Kyynel vierii poskeani pitkin, sillä ratkaisu on kuitenkin askeleen lähempänä. Olen liikuttunut.
maanantai 6. elokuuta 2007
Kahvittelen, siis olen
Viime viikolla kerroin, kuinka jouduin evakuoitumaan teknisten ongelmien vuoksi yläkertaan väliaikaiselle työpisteelle, jonka sijainti aivan kahvihuoneen vieressä on totisesti kaksteräinen miekka. Nyt oma työhuoneeni on jälleen käytössäni. Päätin kuitenkin pitäytyä nykyisessä lokaatiossani vielä loppupäivän ja siirtää työt vasta huomenissa.
Maanantai alkoi mukavasti: laboratorio on miellyttävän hiljainen puoli kahdeksalta aamulla. Töihin saattoi palata virkeänä, kun viikonloppu oli sujunut leppoisissa merkeissä. Käväisin uimassa niin lauantaina kuin sunnuntainakin ja lauantai-iltana ehdin piipahtaa Helsinkiin vielä iltapalalle ja elokuvaan.
Simpsons The Movie ei ollut lainkaan niin huono kuin olisi ollut mahdollista. Itse asiassa se oli jopa hyvä. Voisin laittaa tähän linkin leffan webbisivulle, missä voi kasata oman Simpsons-hahmon, mutta koska väsäilin sellaisen jo viime kuussa ja sivukin on mainittu Nyt-liitteessä ja ties missä, mainostan kesäleffakauden päätöstä: Orionin tarjoilema vihoviimeinen pala italialaisen elokuvan salattua historiaa sekä Espoo cine.
Maanantai alkoi mukavasti: laboratorio on miellyttävän hiljainen puoli kahdeksalta aamulla. Töihin saattoi palata virkeänä, kun viikonloppu oli sujunut leppoisissa merkeissä. Käväisin uimassa niin lauantaina kuin sunnuntainakin ja lauantai-iltana ehdin piipahtaa Helsinkiin vielä iltapalalle ja elokuvaan.
Simpsons The Movie ei ollut lainkaan niin huono kuin olisi ollut mahdollista. Itse asiassa se oli jopa hyvä. Voisin laittaa tähän linkin leffan webbisivulle, missä voi kasata oman Simpsons-hahmon, mutta koska väsäilin sellaisen jo viime kuussa ja sivukin on mainittu Nyt-liitteessä ja ties missä, mainostan kesäleffakauden päätöstä: Orionin tarjoilema vihoviimeinen pala italialaisen elokuvan salattua historiaa sekä Espoo cine.
Viikonlopun jälkeen
Ah, hyvin vietetyn viikonlopun jälkeen on melkein mukava palata työpaikalle. Mistä tietää, että on hyvin vietetty viikonloppu? No siitä, että on vähän hukassa työnteon suhteen, kun on voinut rentoutua pari päivää työmurheet poissa mielestä.
Viikonloppuna ehtikin mukavasti nähdä yhtä kaveria pitkästä aikaa, joka oli ollut Itä-Euroopassa reissaamassa, ja käydä nauttimassa muutaman oluen. Ajatus lomasta ja rahasta lomailla nostavat motivaation valmistua hetkellisesti huippuunsa. Lauantaina pääsi vielä lötköttelemään nopeaa vauhtia keskiluokkaistuvien kaverien eräässä Pohjois-Euroopan merilinnoituksessa, kun säätkin olivat vaihteeksi lämpimät. Ja illalla vielä kaverien kanssa baariin, mahtavaa!
Sunnuntai meni vaihteeksi lötkötellen kotona, katsoin kolme elokuvaa. The Illusionist on toinen näistä lähiaikoina ilmestyneistä taikurielokuvista, ei yhtään pöllömpi. Smokin' Aces oli taas tällainen moderni auteur-väkivaltaraina: ei oikein toiminut, mutta ehkä olisi auttanut, jos olisi ollut krapula. Illalla katoin vielä Sofia Coppolan Marie Antoinet'en, joka, jos ei päässyt Lost in Translation'in tasalle, ei kuitenkaan ollut lainkaan huono varoitteluista huolimatta.
Tosin huonoina puolina täyteläisessä viikonlopussa on se, että kestää aina puoleen päivään asti palauttaa menneenä perjantaina kesken jääneet koodit, simulaatiot ja sen sellaiset. Myös lounastauolla lähes kokonaisen vakioporukan kanssa olin ilmeisesti pihalla, kun kaikki jutut eivät oikein auenneet. Ja kun kerroin mukavasta viikonlopusta ja tämän päivän pitkästä aamiaisesta, niin heti haukuttiin laiskaksi ja ihmeteltiin, että miten voi kestää puolitoista tuntia päästä työpaikalle -- varsinkin kun työmatkaa on kaksisataa metriä. Olen kuulemma pahempi kuin tytöt, kun vessassa menee yli vartti ja paha ihminen, kun en petaa sänkyä lähtiessäni. No kukat sentään kastelin, mikä olisi pitänyt ehkä mainita, jotta epäilyttävät ystäväni -- jotka heräävät ennen seitsemää -- olisivat leppyneet.
Viikonloppuna ehtikin mukavasti nähdä yhtä kaveria pitkästä aikaa, joka oli ollut Itä-Euroopassa reissaamassa, ja käydä nauttimassa muutaman oluen. Ajatus lomasta ja rahasta lomailla nostavat motivaation valmistua hetkellisesti huippuunsa. Lauantaina pääsi vielä lötköttelemään nopeaa vauhtia keskiluokkaistuvien kaverien eräässä Pohjois-Euroopan merilinnoituksessa, kun säätkin olivat vaihteeksi lämpimät. Ja illalla vielä kaverien kanssa baariin, mahtavaa!
Sunnuntai meni vaihteeksi lötkötellen kotona, katsoin kolme elokuvaa. The Illusionist on toinen näistä lähiaikoina ilmestyneistä taikurielokuvista, ei yhtään pöllömpi. Smokin' Aces oli taas tällainen moderni auteur-väkivaltaraina: ei oikein toiminut, mutta ehkä olisi auttanut, jos olisi ollut krapula. Illalla katoin vielä Sofia Coppolan Marie Antoinet'en, joka, jos ei päässyt Lost in Translation'in tasalle, ei kuitenkaan ollut lainkaan huono varoitteluista huolimatta.
Tosin huonoina puolina täyteläisessä viikonlopussa on se, että kestää aina puoleen päivään asti palauttaa menneenä perjantaina kesken jääneet koodit, simulaatiot ja sen sellaiset. Myös lounastauolla lähes kokonaisen vakioporukan kanssa olin ilmeisesti pihalla, kun kaikki jutut eivät oikein auenneet. Ja kun kerroin mukavasta viikonlopusta ja tämän päivän pitkästä aamiaisesta, niin heti haukuttiin laiskaksi ja ihmeteltiin, että miten voi kestää puolitoista tuntia päästä työpaikalle -- varsinkin kun työmatkaa on kaksisataa metriä. Olen kuulemma pahempi kuin tytöt, kun vessassa menee yli vartti ja paha ihminen, kun en petaa sänkyä lähtiessäni. No kukat sentään kastelin, mikä olisi pitänyt ehkä mainita, jotta epäilyttävät ystäväni -- jotka heräävät ennen seitsemää -- olisivat leppyneet.
perjantai 3. elokuuta 2007
Ei ole tutkiminen helppoa
Kun minut palkattiin keväällä labraan kesätyöntekijäksi (arvosanoistani huolimatta), minulla oli suuria kuvitelmia. Näin edessäni mielenkiintoisen kesän oikeana tutkijana laboratoriossa, joka on Suomen akatemian huippuyksikkö, olisin mukana tekemässä huippututkimusta, uusia keksintöjä ja siinä samassa saavuttavani mainetta tiedemaailman silmissä!
Mutta miten kävikään: aihe, jonka valitsin projektiksi on kuin onkin seksikäs (tai niin seksikäs kuin se tällä alalla nyt voikin olla), mutta se tarkoittaa samalla sitä, että moni muukin tutkii samaa asiaa samaan aikaan. Aihe keksittiin yhtäkkiä vuonna 2000, ja sen jälkeen siitä on suollettu gziljoona tieteellistä julkaisua, ja vuosikymmenen puolivälissä kaksi melko kattavaa kirjaa. Vähän liiankin kattavaa, sillä usein kun luulee keksivänsä jotain fiksua, voi selata aiheen kirjasta, ja todeta, että näinhän se tietysti meneekin, ja kappas, täällähän se on johdettu alusta asti analyyttisesti. Yritä siinä nyt sitten kehittää jotain, ainakin ilman käsien heilutusta. Dipan kai voisi kirjoittaa monestakin aiheesta, mutta kai täällä labrassa olisi tarkoitus jotain uutta kehittää.
Masentavin uutinen oli jo aikaisemminkin mainitsemani kesäkuinen episodi, jossa huomasin, että hyvä idea olikin jo itseasiassa esitetty viime vuoden jossain konferenssissa, ja joka nyt komeili julkaistussa paperissa, mittaustuloksineen. Olo oli vähän tällainen. Kyseinen sarjakuva on aivan pakollinen kaikille labrassa työskenteleville. Se kertoo jatko-opiskelijoista amerikkalaisessa yliopistossa, mutta eiköhän suomalaiset dippatyöntekijätkin voi sitä lukea. Lukijat, jotka eivät ole töissä labrassa, voivat lukea Dilbertiä.
Mutta miten kävikään: aihe, jonka valitsin projektiksi on kuin onkin seksikäs (tai niin seksikäs kuin se tällä alalla nyt voikin olla), mutta se tarkoittaa samalla sitä, että moni muukin tutkii samaa asiaa samaan aikaan. Aihe keksittiin yhtäkkiä vuonna 2000, ja sen jälkeen siitä on suollettu gziljoona tieteellistä julkaisua, ja vuosikymmenen puolivälissä kaksi melko kattavaa kirjaa. Vähän liiankin kattavaa, sillä usein kun luulee keksivänsä jotain fiksua, voi selata aiheen kirjasta, ja todeta, että näinhän se tietysti meneekin, ja kappas, täällähän se on johdettu alusta asti analyyttisesti. Yritä siinä nyt sitten kehittää jotain, ainakin ilman käsien heilutusta. Dipan kai voisi kirjoittaa monestakin aiheesta, mutta kai täällä labrassa olisi tarkoitus jotain uutta kehittää.
Masentavin uutinen oli jo aikaisemminkin mainitsemani kesäkuinen episodi, jossa huomasin, että hyvä idea olikin jo itseasiassa esitetty viime vuoden jossain konferenssissa, ja joka nyt komeili julkaistussa paperissa, mittaustuloksineen. Olo oli vähän tällainen. Kyseinen sarjakuva on aivan pakollinen kaikille labrassa työskenteleville. Se kertoo jatko-opiskelijoista amerikkalaisessa yliopistossa, mutta eiköhän suomalaiset dippatyöntekijätkin voi sitä lukea. Lukijat, jotka eivät ole töissä labrassa, voivat lukea Dilbertiä.
torstai 2. elokuuta 2007
Elokuuangsti jatkuu
Oli eilen palaveri pomon kanssa. Hyvin se kyllä osasi valaa toivoa, mutta loppu ei kyllä häämötä yhtään lähempänä. No, ehkä se tarkoittaa sitä, että palkkaa ilmestyy tilille myös elokuun jälkeenkin.
Viime viikon kurimuksessa loin jo itselleni diplomityötiedoston. Jos mitään järkevää ei synny, kyllä kai nyt yhden dipan voi soveltaen kirjoittaa, eiks vaan? Erikoistyön ohjannut professori sanoi viime lukuvuonna, että kannattaa alkaa kirjoittaa työtä heti alusta asti, aina kun voi. No, itsellä materiaalia on helposti pitkään kirjallisuuskatsauskappaleeseen, ja olen kuullut huhuja, että jotkut diplomityöt eivät paljon muuta olisikaan... Mahtaa pomo yllättyä, kun palautan dipan kuukauden päästä suunnattomalla määrällä pohdintaa mittaustulosten tilalla.
Jotta tästä blogista saattaisi olla vahingossa jotain hyötyä jollekin, niin seuraa pieni tietoisku dipan kirjoittamisesta. Kiitos erikoistyön valvojalleni vuosi sitten, kyseisen paperin piti näyttää diplomityöltä, joten tein sen sitten viimeisen päälle. Tässä vaiheessa opintoja kaikki te rakkaat tekniikan ylioppilaat olette luultavasti huomanneet, että akateeminen maailma rakastaa LaTeX-ladontaohjelmistoa, joten kaikki palautettavat dokumentit kannattaa kirjoittaa sillä. Nimittäin, aivan kuten Alan Sokal sai julkaistua erään huuhaa-artikkelin eräässä humanistiseen alaan erikoistuneessa tiedejulkaisussa vain, koska se näytti hyvältä ja imarteli lukijoiden omaa ajatasmaailmaa. Samalla tavalla ohjaajanne kiljuu riemusta ja huokaa: "ah, kuinka kauniisti ladottuja kaavoja", kun palautatte pdf:nne jollakin alan ohjelmistolla tehtynä.
Jos kääntäminen ei luonnistu suoraan tekstitiedostosta komentorivillä, suositten seuraavia paketteja. Itselläni on kotona mäkki, joten tein erikoistyöni TeXShopilla. Labrassa on kuitenkin käytössä Windows, joten esim. TeXnicCenter on toimiva. Näiden lisäksi tarvitaan itse tex-ohjelmat, ohjeet paketin hakemiseksi lempikäyttöjärjestelmäänne löytynevät em. sivujen kautta. Olennainen osa tieteellistä tekstiä on tietenkin lähdeviitteet, joita voi tietysti kirjoittaa käsin, mutta suosittelen BibTeX:iä. Tällöin viitteet otetaan mukaan tarpeen mukaan erillisestä tiedostosta, joka voi sisältää esim. kaikki koskaan tarvitut viitteet. Koska näitä kuitenkin kasaantuu helposti törkeä määrä, on niiden hallintaankin ohjelmia, esim. Javalla tehty JabRef, joka toimii kaikilla alustoilla. Itse käytin myös mäkille tehtyä BibDesk:iä.
Avaruustiedemieskin on päässyt kotiutumaan tähän blogiin, ja on näköjään sekoamisen partaalla: tuolla se kerää laboratoriosta tyhjiä pulloja ja yrittää päästä niistä saamillaan rahoilleen Goalle. No, kohta sataa kuitenkin taas vettä, joten labrakaan ei näytä enää niin ikävältä paikalta. Ja kun fuksit taas saapuvat ennen pitkään, pääsee pätemään.
Viime viikon kurimuksessa loin jo itselleni diplomityötiedoston. Jos mitään järkevää ei synny, kyllä kai nyt yhden dipan voi soveltaen kirjoittaa, eiks vaan? Erikoistyön ohjannut professori sanoi viime lukuvuonna, että kannattaa alkaa kirjoittaa työtä heti alusta asti, aina kun voi. No, itsellä materiaalia on helposti pitkään kirjallisuuskatsauskappaleeseen, ja olen kuullut huhuja, että jotkut diplomityöt eivät paljon muuta olisikaan... Mahtaa pomo yllättyä, kun palautan dipan kuukauden päästä suunnattomalla määrällä pohdintaa mittaustulosten tilalla.
Jotta tästä blogista saattaisi olla vahingossa jotain hyötyä jollekin, niin seuraa pieni tietoisku dipan kirjoittamisesta. Kiitos erikoistyön valvojalleni vuosi sitten, kyseisen paperin piti näyttää diplomityöltä, joten tein sen sitten viimeisen päälle. Tässä vaiheessa opintoja kaikki te rakkaat tekniikan ylioppilaat olette luultavasti huomanneet, että akateeminen maailma rakastaa LaTeX-ladontaohjelmistoa, joten kaikki palautettavat dokumentit kannattaa kirjoittaa sillä. Nimittäin, aivan kuten Alan Sokal sai julkaistua erään huuhaa-artikkelin eräässä humanistiseen alaan erikoistuneessa tiedejulkaisussa vain, koska se näytti hyvältä ja imarteli lukijoiden omaa ajatasmaailmaa. Samalla tavalla ohjaajanne kiljuu riemusta ja huokaa: "ah, kuinka kauniisti ladottuja kaavoja", kun palautatte pdf:nne jollakin alan ohjelmistolla tehtynä.
Jos kääntäminen ei luonnistu suoraan tekstitiedostosta komentorivillä, suositten seuraavia paketteja. Itselläni on kotona mäkki, joten tein erikoistyöni TeXShopilla. Labrassa on kuitenkin käytössä Windows, joten esim. TeXnicCenter on toimiva. Näiden lisäksi tarvitaan itse tex-ohjelmat, ohjeet paketin hakemiseksi lempikäyttöjärjestelmäänne löytynevät em. sivujen kautta. Olennainen osa tieteellistä tekstiä on tietenkin lähdeviitteet, joita voi tietysti kirjoittaa käsin, mutta suosittelen BibTeX:iä. Tällöin viitteet otetaan mukaan tarpeen mukaan erillisestä tiedostosta, joka voi sisältää esim. kaikki koskaan tarvitut viitteet. Koska näitä kuitenkin kasaantuu helposti törkeä määrä, on niiden hallintaankin ohjelmia, esim. Javalla tehty JabRef, joka toimii kaikilla alustoilla. Itse käytin myös mäkille tehtyä BibDesk:iä.
Avaruustiedemieskin on päässyt kotiutumaan tähän blogiin, ja on näköjään sekoamisen partaalla: tuolla se kerää laboratoriosta tyhjiä pulloja ja yrittää päästä niistä saamillaan rahoilleen Goalle. No, kohta sataa kuitenkin taas vettä, joten labrakaan ei näytä enää niin ikävältä paikalta. Ja kun fuksit taas saapuvat ennen pitkään, pääsee pätemään.
keskiviikko 1. elokuuta 2007
Elokuun ensimmäinen päiväkäsky
Hyvät tieteenedistäjätoverit. Tänään on elokuun ensimmäinen päivä, kesän viimeisen kuukauden ensimmäinen päivä. Se tarkoittaa, että käsillä ovat viimeiset hetket, kun voidaan tehdä valinta näiden kahden välillä:
Kuulkaa siis käskyni: On uimahetken ja virvoittavien juomien aika!
Kuulkaa siis käskyni: On uimahetken ja virvoittavien juomien aika!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)