Syvä hiki, osa 12: Jack

Pariisi

Uudelleen alkanut sade yllätti minut iltapäivällä. Suojauduin ensimmäiseen syvennykseen ja jäin odottelemaan kuuron loppumista.

"No mutta Jack, oletko menossa elokuviin keskellä päivää? Sopiiko tuollainen valtion virkamiehelle?"

Sateen läpi kantautunut ääni oli tuttu. Siinä kuului ehkä muutama vuosi, jokunen lasi viskiä ja satoja savukkeita enemmän, mutta sama ääni se oli. Ääni, jota en ollut koskaan voinut vastustaa.

"Hei, Faye", vastasin käheästi.

Huomasin suojautuneeni elokuvateatteriin.

"Täällä näkyy pyörivän taas jokin vakava eurooppalainen elokuva. Modernia symbolismia, tai jotain. Minä olen aina pitänyt jostain kevyemmästä."
"Sinä et koskaan oikein välittänyt elokuvista."
"Mutta sinä yritit opettaa minua. Pidin siitä. Pitäisin siitä yhä."

Mielessäni pyöri muutamia sanoja. Sellaisia kuin loppu, tai Maya. Ne kaikki kuolivat ennen syntymäänsä.