Viikonlopun jälkeen

Ah, hyvin vietetyn viikonlopun jälkeen on melkein mukava palata työpaikalle. Mistä tietää, että on hyvin vietetty viikonloppu? No siitä, että on vähän hukassa työnteon suhteen, kun on voinut rentoutua pari päivää työmurheet poissa mielestä.

Viikonloppuna ehtikin mukavasti nähdä yhtä kaveria pitkästä aikaa, joka oli ollut Itä-Euroopassa reissaamassa, ja käydä nauttimassa muutaman oluen. Ajatus lomasta ja rahasta lomailla nostavat motivaation valmistua hetkellisesti huippuunsa. Lauantaina pääsi vielä lötköttelemään nopeaa vauhtia keskiluokkaistuvien kaverien eräässä Pohjois-Euroopan merilinnoituksessa, kun säätkin olivat vaihteeksi lämpimät. Ja illalla vielä kaverien kanssa baariin, mahtavaa!

Sunnuntai meni vaihteeksi lötkötellen kotona, katsoin kolme elokuvaa. The Illusionist on toinen näistä lähiaikoina ilmestyneistä taikurielokuvista, ei yhtään pöllömpi. Smokin' Aces oli taas tällainen moderni auteur-väkivaltaraina: ei oikein toiminut, mutta ehkä olisi auttanut, jos olisi ollut krapula. Illalla katoin vielä Sofia Coppolan Marie Antoinet'en, joka, jos ei päässyt Lost in Translation'in tasalle, ei kuitenkaan ollut lainkaan huono varoitteluista huolimatta.

Tosin huonoina puolina täyteläisessä viikonlopussa on se, että kestää aina puoleen päivään asti palauttaa menneenä perjantaina kesken jääneet koodit, simulaatiot ja sen sellaiset. Myös lounastauolla lähes kokonaisen vakioporukan kanssa olin ilmeisesti pihalla, kun kaikki jutut eivät oikein auenneet. Ja kun kerroin mukavasta viikonlopusta ja tämän päivän pitkästä aamiaisesta, niin heti haukuttiin laiskaksi ja ihmeteltiin, että miten voi kestää puolitoista tuntia päästä työpaikalle -- varsinkin kun työmatkaa on kaksisataa metriä. Olen kuulemma pahempi kuin tytöt, kun vessassa menee yli vartti ja paha ihminen, kun en petaa sänkyä lähtiessäni. No kukat sentään kastelin, mikä olisi pitänyt ehkä mainita, jotta epäilyttävät ystäväni -- jotka heräävät ennen seitsemää -- olisivat leppyneet.