Kun minut palkattiin keväällä labraan kesätyöntekijäksi (arvosanoistani huolimatta), minulla oli suuria kuvitelmia. Näin edessäni mielenkiintoisen kesän oikeana tutkijana laboratoriossa, joka on Suomen akatemian huippuyksikkö, olisin mukana tekemässä huippututkimusta, uusia keksintöjä ja siinä samassa saavuttavani mainetta tiedemaailman silmissä!
Mutta miten kävikään: aihe, jonka valitsin projektiksi on kuin onkin seksikäs (tai niin seksikäs kuin se tällä alalla nyt voikin olla), mutta se tarkoittaa samalla sitä, että moni muukin tutkii samaa asiaa samaan aikaan. Aihe keksittiin yhtäkkiä vuonna 2000, ja sen jälkeen siitä on suollettu gziljoona tieteellistä julkaisua, ja vuosikymmenen puolivälissä kaksi melko kattavaa kirjaa. Vähän liiankin kattavaa, sillä usein kun luulee keksivänsä jotain fiksua, voi selata aiheen kirjasta, ja todeta, että näinhän se tietysti meneekin, ja kappas, täällähän se on johdettu alusta asti analyyttisesti. Yritä siinä nyt sitten kehittää jotain, ainakin ilman käsien heilutusta. Dipan kai voisi kirjoittaa monestakin aiheesta, mutta kai täällä labrassa olisi tarkoitus jotain uutta kehittää.
Masentavin uutinen oli jo aikaisemminkin mainitsemani kesäkuinen episodi, jossa huomasin, että hyvä idea olikin jo itseasiassa esitetty viime vuoden jossain konferenssissa, ja joka nyt komeili julkaistussa paperissa, mittaustuloksineen. Olo oli vähän tällainen. Kyseinen sarjakuva on aivan pakollinen kaikille labrassa työskenteleville. Se kertoo jatko-opiskelijoista amerikkalaisessa yliopistossa, mutta eiköhän suomalaiset dippatyöntekijätkin voi sitä lukea. Lukijat, jotka eivät ole töissä labrassa, voivat lukea Dilbertiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti